Japanilaiset ja suomalaiset yllättävän samanlaisia

VAASA

The Switchin sokkeloisen ahtaassa aulassa japanilainen tapakulttuuri näyttää parhaat puolensa.

Suurlähettiläs Kenji Shinoda kättelee ensiksi yrityksen myyntijohtajan Miika Reinikan, kääntyy sitten Switchin Vaasassa asuvan japanilaistyöntekijän puoleen ja tekee hillityn kokovartalokumarruksen. Yoshinori Tomiyasu kumartaa ja muistaa kumartaa vähän syvempään kuin suurlähettiläs. Näin muodollisuudet ovat ohi.

Suurlähettiläs Shinoda osoittautuu ystävälliseksi ja japanilaisittain varsin rennoksi maailmanmieheksi. Kokenut diplomaatti on kolmeen eri kertaan ollut sijoitettuna niin Moskovaan kuin Yhdysvaltoihinkin.

Shinoda vieraili ehkä Vaasan ainoassa japanilaisten omistamassa yrityksessä. Jotakin maailman talouden menosta kertoo se, että Switchille on Suomen jälkeen tärkein maa Kiina, jossa sillä on generaattoreita ja muuntimia valmistavat tehtaat. Japanissa sillä on vain pieni myyntikonttori.

Switch oli kesällä 2014 valmistautumassa seuraavaan kehitysvaiheeseen. Sen omistusrakenne rahastoineen edellytti uutta vahvaa omistajaa. Yaskawa Companyn strategiaan kuului laajeneminen tuulivoimalabisnekseen ja näin kauppa palveli molempien tarpeita.

Toki Switchillä on nyt markkinat auki Japaniin aivan eri tavalla kuin ennen. Yaskawan perheen vuonna 1915 perustama yhtiö on tänään pörssinoteerattu 2,6 miljardin euron liikevaihdon ja 11 000 tuhannen työntekijän globaali energiayhtiö. Switch on 50 miljoonan euron ja parin sadan työntekijän firma.

– Meillä on nyt yrityksenä aivan erilainen uskottavuus kuin on ollut kymmenen vuotta sitten. Asiakkaat Euroopassa ja Kiinassa tietävät, että olemme vakaa yritys ja meillä on muskeleita, myyntijohtaja Reinikka kuvaa yrityksen tilannetta.

Reinikka uskoo vahvaan kasvuun myös tuulivoimabisneksessä, vaikka odotukset kasvusta pettivätkin pari vuotta sitten.

– Alalla on kova tarve alentaa tuulivoimateknologian hintaa. Nyt valtio tukee syöttötariffilla mutta jatkossa tuuliteollisuuden on tultava kilpailukykyisemmäksi omilla ansioillaan, Reinikka korostaa.

Suurlähettiläs Shinoda suitsuttaa Suomea ja Vaasan seutua.

– Maanne on investointien suhteen loistava kohde, vakaa ja rauhallinen. Energiasektorinne tarjoaa valtavan potentiaalin yhteistyölle. Maamme ovat esimerkiksi ydinenergian suhteen samalla lailla epäileviä ja pyrkimys kiihdyttää uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä ja parantaa samalla energiatehokkuutta on kummallakin sama, suurlähettiläs linjaa.

Suurlähettilään mukaan suomalaiset ja japanilaiset ovat luonteeltaan yllättävän samanlaisia.

– Molemmat kansat ovat perusominaisuuksiltaan vaatimattomia, rauhallisia ja mieluummin hiljaisia kuin puheliaita. Teidän sannanlaskunne - vaikeneminen on kultaa, on olemassa Japanissakin. Esimerkiksi designissa te pidätte yksinkertaisesta ilman mitään säihkettä ja sälää ympärillä, aivan kuten japanilaisetkin. Alvar Aalto on erittäin tunnettu maassani, Shinoda selvittää.

Suurlähettilään isäntänä toimi turkulaislehtori Jouni Elomaa, joka on 90-luvun alkupuolelta asti opettanut japania ja maan kulttuuri niin Turun yliopistossa kuin Vaasan vapaassa kristillisessä kansankorkeakoulussakin.

Kommentoi