Urheilijan omavastuu on maan tapa

Suomalainen huippu-urheilu on siinä mielessä tasa-arvoinen, että urheilijan oma maksuosuus kilpailu- ja leirikustannuksista on yleinen käytäntö sekä terveillä että vammaisilla urheilijoilla.

Äänekkäimpiä ovat ne, joilla on puutteellisimmat tiedot.

Tämä someajan peruslogiikka toteutui taas viime viikolla, kun suomalaisen urheilukeskustelun polttopisteeseen nousi parayleisurheilijoiden taloudellinen omavastuu Berliinin EM-kisoissa. Kävi ilmi, että ilman mitalia jääneet urheilijat joutuvat maksamaan 900 euron omavastuun kisamatkastaan.

Ja jälleen kerran kansa raivostui, urheiluministerin ja tasa-arvovaltuutetun johdolla.

Moni näki asian yhdenvertaisuuskysymyksenä terveiden ja vammaisten urheilijoiden välillä.

Huonekaluyritys Jysk Suomi poimi matalalla roikkuneen hedelmän ja ilmoitti kuittaavansa mitalitta jääneiden vammaisurheilijoiden omavastuut. Näitä urheilijoita oli viisi. Jysk sai kohennettua yrityskuvaansa siis huokeaan 4 500 euron hintaan. Onnittelut Jyskin markkinointiosastolle siitä, hyvin reagoitu.

Vähälle huomiolle jäi se, että urheilijan taloudellinen omavastuu on maan tapa. Sitä kantavat niin terveet kuin vammaisetkin urheilijat. Tässä mielessä tasa-arvo on toteutunut suomalaisessa urheilussa hyvin.

Paini on ollut Suomelle kesäolympialaisten historiassa toiseksi menestynein laji yleisurheilun jälkeen. Perinteisen menestyslajin maajoukkueurheilijat kantavat silti taloudellista omavastuuta. Aikuisten arvokilpailumatkat ovat urheilijoille ilmaisia, mutta leireistä lähtee lasku jokaiselle painijalle menestyksestä riippumatta.

Maajoukkuetason junioripainijoiden kohdalla omavastuu tarkoittaa käytännössä täysvastuuta.

Painiliitolla on juniorimaajoukkuetoimintaan budjetti, mutta se kuluu lähes täysmääräisesti valmentajien ja tuomarien kuluihin.

– 20-vuotiaiden maajoukkueurheilijalle tulee 50–70 turnaus- ja leiripäivää vuodessa. Niiden kustannus on noin 6 000 euroa per henkilö. Se lasku lankeaa urheilijoille. Seurat auttavat kykyjensä mukaan, mutta kyllä urheilijoiden vanhempien lompakko on kovilla, nuorten maajoukkuevalmentaja Jarkko Ala-Huikku sanoo.

Monille vanhemmille voi olla yllätys ja myös aikamoinen pettymys, että kun lapsi valitaan edustamaan Suomea, niin kotijoukkoja muistetaan siitä laskun muodossa.

Uinnissa moni Suomea MM- tai EM-tasolla edustava urheilija maksaa osan kisamatkastaan itse. A-rajan alittaneiden urheilijoiden MM- ja EM-matkat liitto maksaa kokonaan, mutta B-rajan alittaneet kantavat omavastuuta seuraavasti: lyhyen ja pitkän radan EM-kisoissa sekä lyhyen radan MM-kisoissa omavastuu on 25 prosenttia, pitkän radan MM-kisoissa Uimaliitto maksaa kisamatkasta enintään puolet.

Pikaluistelussa käytäntö on samansuuntainen: A-maajoukkueurheilijoille liitto maksaa leiri- ja kilpailumatkat, mutta B-maajoukkueurheilijoilla on 1 500 euron vuosittainen omavastuu.

– Arvokisoissa ja etenkin maailmancupin osakilpailuissa systeemi on se, että jos urheilija ei täytä liiton valintakriteereitä, mutta Suomella on maapaikka vapaana, niin omalla kustannuksella saa lähteä reissuun. Jos tällainen urheilija sijoittuu siellä asetetun tavoitteen mukaisesti eli esimerkiksi maailmancupin pisteille, liitto maksaa matkakulut. Muussa tapauksessa kustannus jää urheilijalle, Pikaluisteluliiton puheenjohtaja Vesa Rosendahl sanoo.

Rodendahl on itsekin entinen pikaluistelija, joka edusti Suomea muun muassa Salt Lake Cityn olympiakisoissa vuonna 2002.

– Urheilijan omavastuu on mielestäni ihan normaali käytäntö. Jos vasta huipulle pyrkivä urheilija opetetaan siihen, että kaikki maksetaan, niin en pidä sitä edes hyvänä lähtökohtana.

Kokonaan oma lukunsa ovat purjehduksen ja ratsastuksen kaltaiset urheilulajit, joissa kilpailukaluston siirtokustannukset ovat todella isot.

Ensi viikolla ratsastuksen MM-kisoissa Yhdysvalloissa Suomea edustavalle urheilijalle jää matkasta 10 000 euroa maksettavaa. Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) sai asiasta kimmokkeen jättää urheiluministeri Sampo Terholle (sin.) kirjallisen kysymyksen tasa-arvon parantamisesta urheilussa.

Purjehduksessa omavastuu-käsitettä ei ole edes olemassa.

– Maajoukkuepurjehtijat maksavat itse kaiken. He saavat Olympiakomitealta taloudellista tukea, lisäksi liitto tarjoaa asiantuntija-, valmennus- ja logistiikka-apua sekä hieman rahaakin. Lisäksi heillä on omia sponsoreita ja muita tukijoita, kuten Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. Kokonaisvastuu taloudesta on kuitenkin aina urheilijalla itsellään, Purjehdusliiton urheilutoimenjohtaja ja toiminnanjohtaja Jan Thorström kertoo.

Olympiakisoihin tähtäävän venekunnan vuosibudjetit vaihtelevat 50 000–200 000 euron välillä.

Tapio Neva

Kommentoi