Neljä tapaa tehdä maistuva munakas

Huumaavan mausteinen shaksuka sopii niin brunssille kuin iltapalaksi. Vegaaniversio syntyy yhtä näppärästi kuin tavallinen munakas.

Elina Ylitervo, teksti ja kuvat

Frittata on munakkaan italialainen versio. Täytteeksi käy melkein mikä vain, joten munakkaaseen saa helposti käytetyiksi jääkaapin jämät. Kokeile keitettyä perunaa, sieniä, makkaraa ja erilaisia juustoja.

Kokkaamisen tarvitaan uuninkestävä pannu. Valmistus aloitetaan liedellä, ja kun munat alkavat hyytyä, koko komeus laitetaan uuniin.

Shaksukan juju on mausteisessa tomaattikastikkeessa, jonka sekaan voi pilkkoa mieleisensä täytteet.

Frittattan tavoin myös shaksuka laitetaan lopuksi uuniin. Jos kotoa ei löydy sopivaa pannua, valmista tomaattikastike tavallisella pannulla ja siirrä sitten uunivuokaan.

Vegaanille sopiva munakas syntyy proteiinipitoisista kikhernejauhoista. Kikhernejauhoja voi käyttää kananmunan tavoin sidosteena vegeleivonnaisissa ja kasvispihveissä.

Broccolini-frittata

neljälle

200 g broccolinia eli varsiparsakaalia

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

8 kananmunaa

1 ½ dl parmesaaniraastetta

päälle tuoretta basilikaa

Huuhtele ja leikkaa broccolinit puoliksi pitkittäin. Hienonna punasipuli ja valkosipuli. Kuumenna uuninkestävällä pannulla oliiviöljyä, lisää broccolinit ja sipulit. Kuullota muutama minuutti, niin että broccolini pehmenee, mutta on napakkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää parmesaaniraaste. Kaada seos pannulle ja paista keskilämmöllä niin kauan, että munakas alkaa hyytyä pohjasta. Siirrä pannu 200-asteiseen uuniin ja paista 10–15 minuuttia, kunnes munakas on hyytynyt kokonaan. Koristele tuoreella basilikalla. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

Munakasmuffinssit

12 kpl

3 kevätsipulin vartta

1 vihreä paprika

150 g savukinkkua

8 munaa

1 ½ dl ruokakermaa

2 ½ dl juustoraastetta

1/2 tl suolaa

mustapippuria

Hienonna sipuli, kuutioi paprika ja kinkku. Vatkaa munien rakenne rikki, sekoita joukkoon ruokakerma, juustoraaste, suola ja pippuri sekä kevätsipuli, kinkku ja paprika.

Voitele 12 muffinssivuokaa ja kaada seos vuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia, kunnes munamassa on hyytynyt.

Shaksuka

neljälle

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

1 punainen paprika

1 rkl öljyä

70 g chorizo-leikkelettä

1 tl juustokuminaa

1 tl savupaprikaa

½ tl cayennepippuria

1 tl sokeria

¾ tl suolaa

1 tlk säilyketomaatteja

1 ½ dl vettä

4 kananmunaa

suolaa

mustapippuria

1 dl fetaa murennettuna

3 rkl tuoretta lehtipersiljaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Leikkaa paprika suikaleiksi. Kuumenna uuninkestävässä pannussa öljyä. Kuullota sipulia ja paprikaa keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja paista vielä pari minuuttia.

Leikkaa chorizosiivut pienemmäksi ja lisää pannulle juustokuminan, savupaprikan, cayennepippurin, sokerin ja suolan kanssa. Sekoittele minuutti. Lisää tomaatit ja vesi pannulle. Riko tomaatteja pienemmäksi puulastan avulla. Anna hautua miedolla lämmöllä 30 minuuttia. Tarkista maku, ja mausta lisää tarvittaessa.

Tee seoksen pinnalle neljä pientä kuoppaa ja riko kananmunat niihin. Mausta munat ripauksella suolaa ja pippuria. Ripottele paistoksen pinnalle murennettu feta. Paista 200 asteessa grillavastuksen alla muutama minuutti, kunnes kananmunan valkuaiset hyytyvät. Ripottele päälle hienonnettua lehtipersiljaa.

Vegaani-omelette

yhdelle

Täyte:

200 g herkkusieniä

½ purjo

ruokaöljyä

2 ½ dl babypinaattia

suolaa

mustapippuria

Munakas:

1 ½ dl kikhernejauhoja

½ tl kurkumaa

½ tl juustokuminaa

¼ tl suolaa

mustapippuria

1 1/4 dl vettä

2 tl oliiviöljyä

Valmista ensin täyte. Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Huuhtele halkaistu purjo ja hienonna. Paista sieniä ja purjoa öljyssä pannulla keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää huuhdellut pinaatinlehdet ja paista pari minuuttia, kunnes pinaatti on pehmennyt. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita kikhernejauhoihin kurkuma, juustokumina, suola ja mustapippuri. Lisää vesi vähitellen ja lopuksi öljy. Sekoita tasaiseksi. Anna turvota viitisen minuuttia. Kuumenna öljy pannulla, kaada taikina pannulle. Paista miedolla lämmöllä, kunnes alapinta on hyytynyt ja saanut väriä. Käännä munakas ja paista vielä hetki. Täytä valmis munakas sieni-pinaattiseoksella.

Juttu on julkaistu lehdessä 22.3.

Kommentoi