Miksi isä tai äiti tukahduttaa aikuisen lapsensa elämän?

Nelikymppisenä Nina ymmärsi, ettei hänen ole pakko sietää vanhempiensa haukkuja. Asiantuntija jakaa aikuisen lapsensa elämää häiriköivät vanhemmat kolmeen tyyppiin.

Listaa minulle uupumustasi ylläpitäviä asioita, terapeutti pyysi, kun Nina hakeutui syvän uupumuksen vuoksi psykoterapiaan.

Tämä yksinkertainen kysymys onnistui avaamaan paketin, jota Nina oli koettanut pitää kasassa lapsesta lähtien.

–Koko ikäni olin yrittänyt juosta oravanpyörässä kelvatakseni isälleni, jolle mikään ei kuitenkaan ikinä riitä.

Syyllistämistä, mitätöintiä, moitteita ja manipulointia.

–Mitä sinäkin näistä luulet ymmärtäväsi, isä saattoi kysyä, kun puhuttiin asioista, joita Nina teki työkseen.

Lopulta Nina koki, että jäljellä on kaksi vaihtoehtoa: alistua tai paeta – eikä alistuminen ollut enää vaihtoehto.

Nina katkaisi välit isäänsä kolme vuotta sitten.

–Kypsyttelin päätöstä todella pitkään. Silti päätös oli kipeä ja vaikea, sillä lapsi on vielä aikuisenakin hyvin lojaali vanhemmilleen.

Äidin kanssa Nina olisi halunnut pysytellä väleissä. Äiti ei kuitenkaan kestänyt esikoisensa päätöstä ja lopetti yhteydenpidon. Noin kerran vuodessa Nina saa vanhemmiltaan viestin, jossa tuttu syyttely jatkuu.

–Siitä tiedän, että ratkaisu on ollut oikea. Yksittäiset tilanteet on helppo selittää parhain päin, mutta jos kaikki viestintä on samanlaista, se ei ole enää tervettä, Nina toteaa.

–Lapsena siihen vain menee mukaan, kun muita malleja ei ole. Kestää kauan, ennen kuin alkaa ymmärtää, ettei tämä ole oikein.

Vaikka isän vähättely on tehnyt pahaa jälkeä, vielä pahemmalta Ninasta tuntuu, että äiti on nähnyt sen tapahtuvan ja sulkenut siltä silmänsä.

Irtioton jälkeen Nina on haastatellut sukulaisiaan vanhempiensa taustoista ja yrittänyt katsoa asioita myös vanhempiensa näkökulmasta.

–Olen oppinut katsomaan isääni pikkupojan silmin. Ajattelen, että jos oman lapsen kokee uhkana, sisällä täytyy olla hirveä pelko. Samoin ymmärrän, että välit katkaisemalla äiti koettaa suojella itseään, koska repäisen hänessä auki niin ison haavan. Ettei kulissien sisällä kaikki olekaan hyvin.

Ymmärtäminen ei silti tarkoita, että vanhempien käytös pitäisi hyväksyä.

–Minullakin on oikeus suojella itseäni ja ymmärrän, että en voi heitä muuttaa. Olen opetellut hyväksymään sen, että se, mikä on ollut, on ollut.

1 Valta

Psykoterapeutti ja vanhempien vallankäytöstä kirjan muutama vuosi sitten kirjoittanut Katriina Järvinen jaottelee häirikön rooliin ryhtyvät vanhemmat kolmeen ryhmään.

Ensimmäiset käyttävät kontrollia ja valtaa. Vanhemmat kokevat, että lapsen on taivuttava vielä aikuisenakin vanhemman tahtoon.

Taustalla voi olla sukupolvien ketju: koska minä alistuin oman isäni tahtoon, myös sinä alistut minun tahtooni.

–Tämä ei useinkaan ole tietoista vaan enemmänkin kokemus siitä, että koska itsellä on ollut vaikeaa, nuorellakaan ei ole oikeutta elää huolettomana. Ikään kuin lapsi olisi velkaa vanhemmilleen tämän uhraukset, Järvinen kuvaa.

Tähän voi liittyä myös uskonto, jonka mukaan vanhempien kunnioittaminen mielletään vääristyneesti vanhempien tahtoon alistumisena. Joskus myös yhteisön paine on kova. Kulttuurisen oikeutuksen taustalla vaikuttavat kunnia ja häpeä.

2 Luottamuspula

Toisaalta häiriköinnin taustalla voi olla hyväkin tarkoitus. Vanhempi voi vilpittömästi ajatella tarkoittavansa hyvää sillä, ettei luota lapsensa arvostelukykyyn esimerkiksi kumppanin tai ammatin valinnassa.

–Vanhempi ei ymmärrä, että tasa-arvoisessa suhteessa aikuinen lapsi todennäköisesti mielellään keskustelee vanhemman kanssa ja kunnioittaa tätä, kunhan taustalla ei ole vanhemman yritys tyydyttää omaa kunnianhimoaan, Järvinen sanoo.

3 Tunteet

Kolmantena tekijänä ovat vanhemman tunnesäätelyn ongelmat eli vääristynyt tapa osoittaa rakkautta. Lapsi on jäänyt vanhemman elämän keskipisteeksi.

Joskus vanhempi tarvitsee aikuista lastaan oman hankalan parisuhteensa dynamiikkaan. Lapsi voi joutua olemaan jommankumman puolella toista vastaan tai täyttämään vanhempiensa suhteesta aiheutunutta tyhjyyttä.

Taustalla voi olla myös läheisriippuvuutta, jossa vanhempi hakee lapseltaan vahvistusta asiaan kuin asiaan.

–Jos lapsi yrittää vetää rajoja, vastaus on marttyyrimäinen: "Kyllähän minä tiedän, että minun elämäni ei merkitse sinulle mitään."

Joskus vääristyneen valtasuhteen oivaltaa vasta, kun kumppani huomauttaa, että suhde ei vaikuta terveeltä.

Järvisen mukaan vaikeat vanhemmuussuhteet vaikuttavat monen työuupumuksen taustalla. Työtä ehkä vielä jaksaisi, mutta kun äiti soittaa viisi kertaa päivässä, tuntuu, ettei pääse hetkeksikään hengähtämään.

Silloin on Järvisen mukaan aika asettaa omaa elämää suojelevat rajat.

–Jos tilanne ajautuu umpikujaan, on aika miettiä, onko oikein omaa elämää kohtaan, että vanhemmat ovat vallanneet ajatus- ja tunnemaailman, vaikka itse alkaa olla jo viisikymppinen.

Järvinen lohduttaa, että aikuisuuteen kuuluu tietty määrä ristiriitaisuutta ja syyllisyyttä. Joskus joutuu tekemään ratkaisuja, jotka eivät miellytä kaikkia.

–Usein vaihtoehdot ovat epätäydellisiä ja seurauksena voi olla huonoja tunteita, syyllisyyttä ja sosiaalista kauhistelua. Joskus konkreettiset ratkaisut ovat kuitenkin vähiten pahoja.

Puolitoista vuotta sitten Nina lähetti sähköpostin syöpää sairastavalle isälleen. Nina kirjoitti, että on valmis antamaan isälleen kaiken rakkautensa, jonka tämä on valmis ottamaan vastaan. Viime syksynä hän kirjoitti samalla tavalla äidilleen.

Kumpaankin vastaukseksi Nina sai tutut haukut.

–Rakastan vanhempiani, mutta rakastan myös itseäni, eikä minua voi enää kohdella kuinka vain. Tiedän, että hekin rakastavat minua, mutta heidän tulppanaan ovat heidän omat kipunsa. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä ansaitsisi heidän rakkauttaan, vaan siitä, että he eivät vain kykene rakastamaan.

Vanhempien yksityisyyden suojelemiseksi Ninan nimi on muutettu.

Kommentoi