Kun kivulla ei ole sanoja, sille tarvitaan tulkki

Sairaaloissa on käytössä erilaisia kipumittareita. Silti lapsen kipu on usein yhä alihoidettu. Erityisesti vastasyntyneiden kipuun pitäisi kiinnittää huomiota, sillä se voi jättää elinikäisen jäljen.

Kääntyminen sattuu ja yskiminenkin on hankalaa. Kymmenvuotias Linnea Rauhala siirtää pyydettäessä VAS-kipumittarin punaisen merkin kuuden kohdalle. Silloin lasten kivun itsearviointia helpottava kasvokuva näyttää jo tuskaiselta.

Kuusi tarkoittaa kipuasteikossa melko kovaa kipua, kymmenen olisi jo sietämätöntä kipua.

Linnea Rauhala on toipumassa edellisenä päivänä tehdystä umpilisäkeleikkauksesta Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS).

–Maha oli tosi kipeä ja kipu alkoi ihan yhtäkkiä. Lääkkeetkään eivät vieneet sitä pois, Linnea kuvailee parin vuorokauden takaisia tuntemuksiaan.

Sairaalahoidossa tuskin yksikään lapsi välttyy kipua tuottavalta tutkimukselta tai toimenpiteeltä. Tyypillisimpiä ovat erilaiset toimenpidekivut, kuten pistäminen, iv-kanylointi ja nenämahaletkun laitto sekä leikkauksen jälkeinen kipu.

Tehohoidossa oleva lapsi puolestaan voi kokea pitkittynyttä kipua.

–Se, miten lapsi kipua ilmaisee, riippuu hänen kehitysvaiheestaan, toteaa dosentti ja kliinisen hoitotieteen asiantuntija Tarja Pölkki OYSista.

Hänen mielestään vastasyntyneiden ja ennenaikaisesti syntyneiden kivun lievittämiseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

–Kipua tuottavat toistuvat toimenpiteet ovat heille erittäin haitallisia, koska tuolloin keskushermosto on vielä epäkypsä. Ne voivat jättää elinikäisen jäljen lapsen mieleen ja kipujärjestelmään.

Lapset ovat erityisen haavoittuva potilasryhmä, sillä aina kipua ei tunnisteta eikä hoideta oikein.

–Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan lasten kipu on edelleen alihoidettu. Kun kivulla ei ole sanoja, korostuu ulkopuolisen kyky havainnoida lapsen käyttäytymistä.

Sairaaloissa on käytössä erilaisia mittareita lapsen kivun arviointiin. OYSissa vuonna 2013 yhteistyössä tutkijoiden ja henkilökunnan kanssa kehitetty NIAPAS-kipumittari mittaa monipuolisesti akuuttia kipua.

Se on käytössä vastasyntyneiden ja isompien lasten teho-osastoilla OYSin ohella esimerkiksi Kuopion ja Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.

OYSissa mittari on integroitu potilastietojärjestelmään, jonne merkitään tiedot lasten yleisvoinnista ja arvioidaan kipua numeerisesti.

Sen avulla saadut kipupisteet kertovat esimerkiksi, täytyykö lääkitystä tehostaa.

Hoitohenkilökunnan kokemusta hyödyntäen mittariin haluttiin sisällyttää myös lapsen itkun monet vivahteet sekä reagointi käsittelyyn.

–Käsittelyarkuus kertoo paljon lapsen kivusta, mutta sitä ei aiemmin ollut kipumittareissa, Pölkki kertoo.

Isommat lapset Linnea Rauhalan tavoin voivat jo käyttää kipunsa arviointiin VAS-kipujanaa ja leikki-ikäiset kasvokuva-asteikkoa.

–Niitä pitäisi käyttää aina, kun lapsi pystyy itse arvioimaan kipuaan.

Vanhemmat ovat lapsensa kivun parhaita asiantuntijoita, sillä he osaavat havaita pienenkin eron käyttäytymisessä. Perhelähtöiset hoitomuodot ovatkin yleistyneet sairaaloissa.

Negatiivisia kipukokemuksia pitäisi Pölkin mukaan pyrkiä välttämään, sillä aiempi huono kokemus näkyy myöhemmillä käynneillä.

–Kipua emme voi kokonaan poistaa, mutta voimme vaikuttaa siihen monin keinoin. Tulevaisuudessa apua kivun mittaamiseen voisi löytyä tekoälysovelluksista.

Leikkaukseen tai muihin hoitoihin tulevan lapsen kanssa olisi tärkeää käydä kokemusta läpi etu- ja jälkikäteen. Kun pelko ja ahdistus hälvenevät, myös kipulääkityksen tarve vähenee.

Monia lääkkeettömiä menetelmiä käytetään luonnostaan lapsen rauhoittamiseen.

–Jos ne tiedostettaisiin paremmin, niitä voitaisiin käyttää systemaattisemmin. Vanhemmat haluavat varmasti tehdä kaikkensa, jotta lapsella olisi mahdollisimman vähän kipua.

Tuire Rauhala on ollut Linnea-tyttärensä tukena koko ajan sairaalassa.

–Umpilisäkeleikkaukseen emme ehtineet paljoa valmistautua, mutta siitä minulla oli onneksi ammattini puolesta tietoa, kertoo itsekin alalla työskentelevä Rauhala.

Pelkkä äidin läsnäolo on rauhoittanut tytärtä, mutta ajatuksia on myös tietoisesti suunnattu muualle. Turvaa on tuonut oma pehmolelukin.

–Olemme katselleet valokuvia ja lukeneet tuttavilta ja sukulaisilta tulleita tsemppiviestejä. Isän ja siskon vierailu vei ajatukset myös hetkeksi muualle, Tuire Rauhala kertoo.

Eniten Linnea sanoo jännittäneensä nukutusta, mutta lopulta sekin meni hyvin. Pahinta pesäpalloa harrastavalle tytölle taitaa olla se, että pitäisi malttaa pysyä neljän viikon ajan pois treeneistä.

ANNA KILPONEN

Juttu on julkaistu lehdessä 29.5.

Kommentoi