Kiekko

Video: Vaasan Palloseurassa peliaikaa kärkkyy jo puolentusinaa oman kaupungin poikaa – tässä on osa heistä

VAASA

Vaasan Palloseuran joukkueen kokoonpanossa on alkavalla kaudella ilahduttava määrä täkäläisiä, nuoria pelaajia. Eikä pelkästään niminä ottelupöytäkirjoissa vaan merkit viittaavat siihen, että heille on tulossa myös peliminuutteja.

Tuorein värväys Hampus Holmgren, 23, lienee lähellä avauskokoonpanoa, samoin Samu Alanko, 20, mutta vastuuta on varmasti tulossa myös 19-vuotiaille, jo viime kaudella miesten pääsarjassa debytoineille Fabrice Gatambiyelle ja Momodou Sarrille.

Tähän mennessä pelatuissa Suomen cupin otteluissa avauskokoonpanoon asti ovat päässeet myös Augustin Irumwa, 19, ja Samba Sillah, 20.

– Se, mikä ollut hyvä nähdä ja on tärkeätä, että nuorilla pelaajillamme on into pelata, he ovat pelkäämättömiä ja haluavat kehittyä, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen luonnehti nuorisokaartiaan kilpailukauden alla.

– Sitten tietenkin pitää myös oppia. Ne, jotka oppivat ja oppivat nopeasti, yleensä pärjäävät.

Gatambiye avasi maalitilinsä edustusjoukkueessa jo viime kaudella ja on viimeistellyt kerran myös kuluvan kauden cupissa. Sarrille cup-osumia kertyi kaksi.

Syksyltä asti liigajoukkueen mukana treenannut kaksikko on myös ollut kentällä joukkueen kaikissa seitsemässä cup-ottelussa.

– Olen mielestäni päässyt talvella paljon paremmin mukaan joukkueeseen ja joukkueen pelitapaan, Gatambiye arvioi.

– Nyt, kun olen pelannut paljon enemmän, on paljon parempi fiilis kuin esimerkiksi viime vuonna tähän aikaan. Olen päässyt pelaamaan paljon ja tiedän, mitä tehdä kentällä.

Sillah on pelannut kahdella edellisellä kaudella kakkosta Vasa IFK:ssa ja ykköstä Jarossa. Viime vuotta Pietarsaaressa hän pitää hyvänä kokemuksena.

– Sain olla itsekseni ja piti itse hoitaa kaikki asiat. Se oli erilaista kuin täällä, hän sanoo.

– Siellä oli vähän erilaiset olosuhteet ja eri pelaajia. Kasvoin siellä ja opin paljon asioita.

VPS kohtaa maanantai-iltana liiga-avauksessaan turkulaisen FC Interin.



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Viikko
  • Kuukausi