Ikiaikainen Pompeji lyö historian ystävän yhä ällikällä

Jo muinaiset roomalaiset käyttivät sisävessoja, joivat vesijohtovettä ja nauttivat huvittelusta.

Kaksi tuhatta vuotta sitten Napolinlahden rannalla elettiin korkeakulttuurissa, josta pohjoisemmassa Euroopassa ei osattu edes uneksia.

Roomalaisilla oli käytössä juokseva vesi, sisävessat ja monenlaisia mukavuuksia kuten pesulat ja kylpyläpalvelut. Kaupunkielämä perustui pitkälle kehitettyyn hallintoon ja työnjakoon. Huvielämä kukoisti. Yhtä korkea elintaso saavutettiin Euroopassa monessa suhteessa uudelleen vasta 1800-luvulla.

Kaikki muuttui 24. elokuuta vuonna 79, kun Vesuvius-tulivuori purkautui. Tuhka, hohkakivi, muta ja pyroklastinen purkauspilvi tuhosivat ja hautasivat Pompejin naapurikaupunkeineen, ja niiden olemassaolo painui unohduksiin lähes 1700 vuodeksi.

Toisten katastrofi oli jälkipolvien onni. Muualla roomalaiset kaupungit ja kulttuurin jäänteet ovat jauhautuneet tomuksi, mutta Pompejissa kaikki säilyi kuin sinetöidyssä aikakapselissa.

Pompejista yhä voi paljastua vaikka mitä, kertoo kaupungin kaivauksiin osallistunut antiikin tutkija, arkeologi Ria Berg.

–Kaivoimme purkauskerroksen pois talojen väliseltä kadulta. Pinta tuli ensi kerran esille juuri sellaisena kuin se oli hautautunut 2?000 vuotta aiemmin.

–Keskelle katua oli jäänyt kokonainen amfora. Sen kaulalle oli maalattu etikettiteksti, joka paljasti astian sisältäneen kuohuviiniä.

Bergin väitöskirja käsitteli Pompejin naisten henkilökohtaista esineistöä. Sitä on tallennettu muun muassa Napolin arkeologiseen museoon.

Tänä kesänä Pompejista paljastui noin 30-vuotiaan miehen luuranko, jolta puuttui pää. Sen oli murskannut päälle lentänyt 300-kiloinen kivi.

–Pompeji on ainoita paikkoja, joissa matkailija voi todella päästä itse sisään antiikin kokemusmaailmaan: mittailla jaloillaan antiikin katukiviä, tuntea millaista on astua sisään taloihin alkuperäisistä ovista ja nähdä värikkäät seinämaalaukset ja lattiat juuri niissä huoneissa, joihin ne on suunniteltu.

–Vierailussa kannattaa välttää kuumimpia kesäkuukausia eli heinä- ja elokuuta, jolloin turisteja on eniten ja kivikatujen lämpötila saunamainen. Varhain keväällä ja syksyllä alueella saa vaellella rauhassa, Berg neuvoo matkailijoita.

Tutkija, filosofian tohtori Laura Nissin osallistui Helsingin yliopiston Pompeji-projektiin vuosina 2002–2012. Kaivauksilla hän on ollut mukana kymmenkunta kertaa. Nissinin erityisala on Pompejin sosiaalihistoria.

–Pompejiin kannattaa mennä uteliain ja avoimin mielin tutustumaan melko tavalliseen roomalaiseen arkielämään.

–Onhan se hulppea paikka! Hienojen yksityistalojen lisäksi kaupungista löytyy tavernoja ja baareja, leipomoja, pesuloita, kylpylöitä sekä useita viihdekeskuksia ja teattereita. Kaupunkikuva on aikanaan ollut varmasti hyvin eläväinen ja vilkas.

Turisti saa Pompejin porteilta mukaansa kartan, joka helpottaa kaupungissa liikkumista. Vierailun arvoisia kohteita ovat esimerkiksi upeasti säilynyt amfiteatteri, alueen pohjoispään Villa dei Misteri värikkäine freskoineen sekä rikas Menandroksen talo.

Keskusaukiolta eli Forumilta puolestaan löytyvät entiset julkiset rakennukset ja temppelien rauniot sekä alueen nykyiset palvelut.

Laura Nissin aikoo seuraavaksi tutkia pompejilaista aistihistoriaa; sitä, miltä kaupungissa on roomalaisajalla haissut ja tuntunut.

–Varmaan siellä on haissut aika pahalta. Katuja ja kujia käytettiin kaatopaikkoina, ja sisävessat varmasti lemusivat. Pesuloissa tuoksui urea, uskonnollisissa seremonioissa suitsukkeet ja kodeissa monenlaiset parfyymit.

Pysäyttävimpiä Pompejin kohteita ovat kipsivalokset purkauksen ihmis- ja eläinuhreista. Ne ovat tarkkoja pukeutumista ja kasvonpiirteitä myöten.

Vastaavia todisteita äkkikuolemista löytyy myös pienemmästä Herculaneumista, jossa Laura Nissin kehottaa matkailijaa ehdottomasti vierailemaan.

Lähes 300 vuoden kaivaushistoria on jättänyt jälkensä Napolinlahden kaupunkeihin. Sään muutokset, happosateet, ryöstely ja viimeksi massaturismi lieveilmiöineen ovat pyyhkineet olemattomiin paljon niistä rikkauksista, jotka Vesuvius kerran säilöi niille sijoilleen.

–On hyvin vaikea pitää pystyssä 66 hehtaarin rauniokaupunkia, jossa monilla taloilla ei ole kattoa ja jotka on aikanaan rakennettu halvoista materiaaleista, ei kestämään ikuisuutta, Ria Berg huomauttaa.

Kaupunkia on viimeksi yritetty pelastaa osin EU:n rahoittamalla Pompeji-projektilla (Grande Progetto Pompei), jonka puitteissa taloja on restauroitu. Kolmasosa kaupungista on yhä kaivamatta esiin.

–Maan alla on vielä suuri määrä yksityistaloja esineineen ja seinämaalauksineen, Berg epäilee.

Juttu on julkaistu lehdessä 22.6.

Kommentoi