Aikuisten interraililla tärkein ei ole päämäärä, vaan matkanteko

Kuusikymppisenäkin voi tarttua reppuun ja junailla halki Euroopan. Junassa on tunnelmaa.

Meille 70-luvulla nuoruutensa eläneille interrail-matkat ovat elävää legendaa. Eurooppa tuli tutuksi, ystävyyksiä solmittiin, muistoja kertyi.

Maistuisiko junamatkailu vielä yli kuusikymppisenä samalta? Sama vapauden tunne, ohi vilahtavat maisemat, unettava kiskojen kolke?

Euroopan raiteille pääsee yhä interrail-passilla, ja yli 60-vuotiaille on omansa. Pienen neuvottelun jälkeen vaimoni ja minä päätimme hankkia 10 matkapäivää kuussa sisältävän passin. Se riittäisi Italiasta alkavaan Euroopan-matkaamme.

Tuhlasimme ylimääräisen hinnanalennuksen ensimmäisen luokan lippuihin, koska arvelimme, että pääsiäisen tienoilla kakkosluokka saattaisi olla tupaten täysi. Osoittautui, että täysi oli ykkösluokkakin.

Interrailin alkupisteeksi määrittelimme Toscanan pääkaupungin Firenzen, jonne lentäisimme. Sieltä matka jatkuisi junalla Sienaan, jonne jäisimme ehkä viikoksi. Tästä eteenpäin suunnitelma oli avoin. Ainoa kiintopiste oli Saksan Hannover, jossa tyttäremme asuu.

Reitti löytyi spontaanisti matkan edetessä ja sääennusteiden mukaan: Firenze–Siena–Genova–Nizza–Perpignan–Valencia–Pariisi–Amsterdam–Hannover–Kööpenhamina–Tukholma–Turku–Helsinki.

Jatkolento Düsseldorfista Firenzeen oli peruttu, seuraava olisi perillä vasta puoliltaöin. Tulipa taas todettua lentoasemalla odottelun tappavuus. Junalla matkustaminen on toista maata. Tärkeintä ei välttämättä ole päämäärä, vaan matka.

Jokaisella maalla on oma junakulttuurinsa, ja matkustajien kanssa pääsee – tai joutuu – tekemisiin aivan toisella tavalla kuin lentokoneessa.

Junan ikkunasta on hauska huomata eri maiden väliset erot. On merta, vuoristoja, peltoja – kaikki omanlaisiaan, samoin kaupungit, pienistä maalaistaloista puhumattakaan. Keskellä autiota maisemaa voi yhtäkkiä tulla eteen rivistö hiljalleen pyöriviä tuulivoimaloita, joiden juurella karja laiduntaa.

Matkan rasittavuus voi pelottaa interrail-odysseiaa suunnittelevaa, mutta turhaan. Jos maisemien katselu kyllästyttää, junassa voi rentoutua lukien tai sukkaa kutoen. Usein ravintolapalvelutkin ovat saatavilla.

Kun lentoasemat ovat kymmenien kilometrien päässä kaupunkien keskustoista, rautatieasemat ovat lähellä niitä. Me karsimme matkatavarat minimiin ja pakkasimme ne 33 litran reppuihin, mutta jos kantaminen ei suju, pyörillä varustettu matkalaukku käy junaankin.

Matka voi olla myös tutustumismatka omaan itseen sekä matkakumppaniin. Tähänkin kannattaa varautua.

Interrail on toista nykyisin

Junamatkan rauhoittava tunnelma on yhä jäljellä, mutta interrail on toista kuin ennen.

Ei enää epätietoisuutta siitä, minne päänsä illalla kallistaisi – hotelli- tai hostellivaraukset hoituvat älypuhelimella.

Ei kyyhöttämistä täpötäyden junan käytävillä reppua vartioiden – paikkavaraus sujuu netin kautta. Ei jatkuvaa valuutanvaihtoa ja käteisrahojen laskemista – pankkiautomaatit auttavat.

Aina ei paikanvaraus nettisovelluksella kuitenkaan onnistu. Sienassa kulutimme puolitoista tuntia yrittäessämme varata liput Nizzaan. Rautatieaseman lipputoimiston ystävällinen virkailija kertoi, että pääsiäisliikenne tukkii pikajunat ja paikallisjuna kakkosluokassa on ainoa vaihtoehto.

Lippuluukulta saa muutenkin mainiota apua. Perpignanin pikkukaupungissa Ranskassa virkailija tarjoutui varaamaan meille paikat jo paluumatkaamme varten, vaikka olimme matkalla toiseen suuntaan eli Valenciaan. Niinpä meillä oli palatessamme yösija välillä Toulouse–Pariisi ja paikkaliput Amsterdamiin asti.

Kyseinen yöpyminen olikin elämyksellinen aikamatka 1970-luvulle. Ykkösluokan kulahtaneessa makuuvaunussa odottivat kerrossängyt neljälle ja matkakumppanina pulska kalsariasuinen ranskalaismies, jonka tuhti kuorsaus tahditti koko yömme.

Varustus kyllä oli hyvä: lakana, peitto, tyyny, vesipullo sekä pahvipakkaus, jossa paperipyyhe, kosteuspyyhe ja yösukat. Kaikki tämä 25 euron hintaan.

Pariisi–Amsterdam-välillä saimme kunnon aamiaisen tyylikkään junaemännän tarjoamana, ja Belgian puolella olisi vielä saanut saman menun uudestaan, jos vatsa olisi vetänyt.

Kööpenhaminasta matka Tukholmaan sujui rattoisasti, kun satuimme vastapäätä nuorta ruotsalaisnaista, joka kiinnostui vaimoni sukankutimesta. Kävi ilmi, että hän ei ollut ikinä käynyt Skånen ulkopuolella ja oli nyt yksin matkalla Tukholmaan. Pääsimme antamaan hyviä vinkkejä.

Tällä tavalla ihmisiin voi tutustua ainoastaan junamatkalla.

Lähtisimmekö uudelleen? Varmasti, mutta emme pääsiäisenä tai kesäkuumalla.

Juttu on julkaistu lehdessä 13.4.2018

Toscanan tunnelma tiivistyy Sienassa

Jos jalat ja pää kestävät, niin kipua 400 askelmaa Torre del Magnian torniin. Näkymät kattojen yli torille ja Toscanaan palkitsevat.

Toscanan kumpuilevat maisemat sypressirivistöineen, vihreys, värit ja tuoksut – pelkästään nämä riittävät motiiviksi matkustaa tähän Italian myyttiseen maakuntaan. Paras matkustusaika on monen mielestä keväällä, ennen kesän turistiryntäystä.

Maakunnan pääkaupunki Firenze on varsinkin taiteesta ja arkkitehtuurista kiinnostuneelle näkemisen arvoinen, mutta turistien tulva alkaa helposti ahdistaa. Siksi kannattaa suunnata pienempiin kaupunkeihin ja maaseudulle.

Paras keino tehdä tämä on asettua muutamaksi päiväksi pikkukaupungin hotelliin ja vuokrata auto tai skootteri, jolla pääsee kiinnostaviin kohteisiin vapaalla aikataululla.

Kohteita Toscanassa riittää. Maakunta on tunnettu paitsi historiallisista kaupungeistaan, linnoistaan ja museoistaan, myös ruoastaan ja viinistään.

Toscanan helmi on Siena. Kaupungin historiallinen keskusta on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1995 lähtien, ja syystä.

Italialaisten kunnioitus menneiden sukupolvien aikaansaannoksiin herättää ihailua. Sienan keskustassa ei ole ainoatakaan uutta rakennusta, autot loistavat poissaolollaan, äänimaailma koostuu puheensorinasta ja askelten kopinasta kiveyksellä.

Sienan ensimmäiset asukkaat olivat salaperäiset etruskit useita vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Etruskeista kaupungissa ei juuri näy jälkiä, mutta myöhemmät vuosisadat ovat tuottaneet ainutlaatuisen kaupunkiympäristön

Historiallisen keskustan ydin on Piazza del Campo, kalteva ja muodoltaan kovera tori, jonka eteläpuolella nousee Torre del Magnia -torni osana kaupungintaloa Palazzo Publicoa. Jos vain jalat ja pää kestävät, torniin kannattaa kiivetä kaikki 400 askelmaa. Näkymät tornista torille ja ympäröiviin Toscanan maisemiin ovat huikaisevat.

Tai sitten voi vain istuskella torin kiveyksellä, katsella ohi kulkevia ihmisiä ja sulautua rauhalliseen elämänrytmiin, jota torin muodon tuottama ainutlaatuinen akustiikka korostaa.

Campolla on myös aivan toisenlainen rooli. Heinä- ja elokuussa se on hurjan Palio-hevoskilpailun näyttämönä. Yksi ratsastaja jokaisesta Sienan 17 kaupunginosasta kiertää toria kisassa, jossa vain voitto tuo kunniaa ja mainetta.

Juttu on julkaistu lehdessä 13.4.2018

FAKTA: Interrail

Interrail-passin saa VR:n lipunmyyntipisteistä tai nettiosoitteesta interrail.eu. VR:n kautta varatessa saa samalla ohjeet ja kartat muovikansiossa.

Passi on voimassa pääosassa Euroopan maita. Lista löytyy esimerkiksi VR:n nettisivuilta.

Passi kelpaa myös Superfast Ferries -laivoilla Italian ja Kreikan välillä.

Paikanvaraus ei aina ole tarpeen, mutta jotkut junayhtiöt edellyttävät sitä, samoin nopeimmat yhteydet.

Kaikissa Interrail-maissa kelpaavan Interrail Global -passin lisäksi saatavilla on Interrail One Country -passi.

Passi on voimassa joko 15 tai 22 päivää tai kuukauden.

Voimassaoloaikana matkustuspäiviä voi olla minimissään viisi, maksimissaan koko kuukausi.

Hinta riippuu matkustuspäivien määrästä. Kannattaa seurata erikoistarjouksia.

Passin voi varata myös ensimmäiseen luokkaan, mikä maksaa enemmän.

Hinta vaihtelee ikäluokittain. 28–59-vuotiaiden passi on kallein, halvin taas 12–27-vuotiaille. Tähän väliin hinnaltaan sijoittuu yli 60-vuotiaiden Seniori-passi.

Tänä kesänä EU lahjoittaa ensimmäiset ilmaiset interrail-kortit 18-vuotiaille.

Kari Tyllillä

Kommentoi