Myöhemmin perjantai-iltana lavalle nousivat vielä Lauri ja The Ark. Vaasan esiintyminen jää The Arkin viimeiseksi.

Kello 18 mennessä lippuja oli myyty vain satakunta festarialueen portilta. Kahdeksalta tahti oli hiukan kiihtynyt, mutta tarkoista myyntimääristä ei ollut tietoa. Lauantain odotetaan olevan vilkkaampi festaripäivä. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan kaikkiaan noin 6000 kävijää.

Pohjanmaan poliisi partioi Vaskiluodon alueella kahden poliisipartion voimin. Perjantaina kello 21 mennessä tapahtuma ei ollut aiheuttanut järjestyshäiriöitä. Myös juhla-alueen järjestyksenvalvojat kuvailivat tapahtumaa rauhalliseksi.

Tapahtuma jatkuu lauantaina, jolloin lavalle nousevat muun muassa Jenni Vartiainen ja Petri Nygård.