Pohjanmaalla luonnollinen väestönkasvu on reipasta. Rannikolla syntyi elävänä 2063 lasta. Samaan aikaan ihmisiä kuoli 1673 eli luonnollinen väestönlisäys oli lähes 400 henkilöä.
Ulkomailta rannikolle muutti 1516 henkilöä eli 906 ihmistä enemmän kuin lähti ulkomaille.
Maan sisäisessä muuttoliikkeessä myös Pohjanmaa kulkee miinuksella. Muualle Suomeen lähti 174 henkilöä enemmän kuin maakuntaan tuli.
Vaasa lisäsi viime vuoden aikana väkimääräänsä 794 hengellä ja vaasalaisia on nyt 60381.
Kyrönmaan kunnista Laihia lisäsi asukaslukuaan 61 hengellä. Vähänkyrön plussa oli 16 henkilöä. Isokyrö menetti 30 asukasta.
Kaskinen on vähän miinuksella eli 24 henkilöä. Kristiinankaupunki menetti viime vuonna 64 asukastaan. Vöyri kasvaa tasaisesti ja nousua oli nyt 49 henkilöä.
Pietarsaari on miinuksella, kun taas esimerkiksi Luoto kasvaa voimakkaasti.