Myös Kreikan toisesta tukipaketista on päästy sopuun.
Eurokriisistä on uutisoitu jo kauan, ja koko jupakka saattaa tuntua tavallisesta tallaajasta sekavalta. Tätä mieltä ovat Vaasan yliopistossa kauppatieteitä opiskelevat Anniina Helkala ja Anni Leimu.
-Tuntuu, että tieto on hajaantunut. Asiasta on vaikea saada yhtenäistä käsitystä. Kaipaisin selkeää listaa kriisin eri vaiheista, Helkala sanoo.
Leimun mielestä kyseessä on tärkeä asia, mutta kriisin uutisointi on tuntunut hänestäkin ristiriitaiselta.
Rahoitusta opiskeleva Markus Ylijokion seurannut eurokriisiä jo alansa vuoksi. Ylijoen mielestä Kreikalle suunniteltu tukipaketti on vain tekohengitystä. Hän ei näe Kreikan tulevaisuutta kovin ruusuisena.
-Tukipaketti ei tule pelastamaan Kreikkaa. Suurin häviäjä on tavallinen kreikkalainen.