KAJ:n musiikkivideot ovat saaneet parhaimmillaan lähes 300 000 katsojaa. Suosituin on tällä hetkellä vauhdikas Taco Hej -kappale. Jos siis kuulut suomenkieliseen valtaväestöön, todennäköisesti hittivideo on mennyt sinulta ohi.

 

Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård ovat koulukavereita, jotka perustivat ensin bändin. Myöhemmin he alkoivat tehdä myös YouTube-videoita.

Wasa Teatern tilasi kolmikolta vuonna 2014 esityksen, jota esitettiin loppuunmyydylle katsomolle 24 kertaa.

– Esityksiä piti ensin olla vain kolme, mutta suosio yllätti teatterin väen, Axel Åhman kertoo.

Ensi kevääksi ryhmältä on tulossa Wasa Teaterniin uusi esitys, ja kolmas levy Kom ti byin ilmestyi vasta. Sekin on otettu hyvin vastaan.

Åhman uskoo, että ryhmän suosion salaisuus on juuri ruotsinkielisyys ja murre.

– Oma kieli on kaikille tärkeä, ja erityisesti oma murre. Kun musiikki ja sketsit ovat omalla kielellä, se tuntuu läheisemmältä. Juuri nyt suomenruotsalainen murrekulttuuri on todella suosittua.

Hän uskoo, että suomenruotsalaisilla on osittain oma kulttuurinsa juuri kielestä johtuen. Länsinaapurin musiikkia ja televisiosarjoja on aina seurattu tarkasti etenkin Pohjanmaan ruotsinkielisissä kunnissa.

KAJ:n jäsenet ovat kotoisin Vöyriltä.

Kunnan lähes 7 000 asukkaasta yli 82 prosenttia on ruotsinkielisiä.

Axel Åhman kertoo, että kun hän muutti Helsinkiin opiskelemaan, piti virastoissa ja lääkärissä yhtäkkiä pärjätäkin koulusuomella. Siksi hän ymmärtää myös niitä suomenkielisiä, jotka arastelevat käyttää ruotsin kieltä.

– Esimerkiksi Vöyrillä kyllä pärjää suomellakin, vaikka kaikki siellä eivät osaa suomea. Usein tehdään niinkin, että keskustelijoista molemmat puhuvat omalla äidinkielellään. Toinen siis voi puhua suomea ja toinen ruotsia. Tärkeintä on, että tulee ymmärretyksi.

Näytteen Vöyrin murteesta saa seuraavasta musiikkivideosta, jossa KAJ:n jäsenet esittelevät kotikyliään Maksamaata, Komossaa ja Palvista.

NADIA PAAVOLA/LÄNNEN MEDIA