–  Heidän osaltaan tein arvion, että minulla ei ole perusteita vaatia yritystä pois listalta. Saati sitten vaihtaa itseäni johonkin muuhun, koska matka perustui pääministerin kollegalleen esittämään kutsuun, Sipilä kertoo.

Iltalehti uutisoi tänään, että Sipilä edisti viime vuonna vierailullaan Intiaan lastensa osittain omistaman yrityksen bisneksiä. Sipilän aikuiset lapset omistavat Fortel Invest -yhtiön kautta osan Chempoliksesta. Yhtiö ilmoitti vienninedistämismatkan lopulla rakentavansa 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon Intiaan.

Sipilä sanoo STT:lle, että paikan päällä Intiassa yritykset vastasivat itse itsensä esittelystä. Sipilä korostaa, että hänellä ei ole ollut mitään osaa Chempolis-kaupasta.

–  Muistan Chempoliksen käyttäneen ainakin kahdessa ministeritapaamisessa lyhyen esittelypuheenvuoron, ja energiaministeritapaamisessa energiaministeri esitti usean jatkokysymyksen heidän osaamisalueltaan.

Emeritusprofessori: Sipilä ei tarpeeksi perillä esteellisyyssäännöksistä

Pääministeri Sipilä ei tunnu olevan tarpeeksi perillä esteellisyyssäännöksistä, sanoo Turun yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Heikki Kulla.

Hänen mielestään ymmärryksen puute näkyy etenkin siinä, miten lähisukulaisten asema voi vaikuttaa jääviyskysymyksissä.

Kullan mukaan Sipilän olisi pitänyt kertoa ennen vienninedistämismatkaa Intiaan, että mukaan on tulossa edustajia yhtiöstä, jota lähisukulaiset omistavat. Sipilän osallistumista tilaisuuksiin olisi voitu rajata tai muuten varmistaa, ettei matka olisi aiheuttanut jälkipuintia.

Sipilä: Minulla ei ollut roolia Fortumin Chempolis-sijoituksessa

Sipilä sanoo STT:lle, että hänellä ei ollut roolia valtionyhtiö Fortumin sijoituksessa Chempolikseen. Myös Fortumin teknologiajohtaja Heli Antila ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Arto Räty sanovat STT:lle, ettei Sipilällä ollut vaikutusta sijoituspäätöksen. Räty toteaa, että päätös tehtiin pörssiyhtiön normaalin päätöksentekoprosessin mukaisesti.

Ylen uutiset kertoi tänään, että Fortum sijoitti viime syksynä yli kuusi miljoonaa euroa Sipilän lasten osin omistamaan Chempolikseen. Ylen mukaan Fortum pelasti talousvaikeuksissa olleen Chempoliksen yhdessä Taaleri Kiertotalous -rahaston kanssa.

Sipilä vastaa valtion omistajaohjauksesta. Sipilä sanoo, että Fortum ei tiedottanut häntä sijoituksesta, koska pörssiyhtiöllä ei ole velvollisuutta tiedottaa omistajaohjausministeriä tällaisessa tapauksessa.

STT