Suomen Jääkiekkoliitto ja MM-kisaorganisaatio järjestävät maalis-huhtikuussa Suomikiekko-torikiertueen. Kiertueella nostetaan tunnelmaa MM-kotikisojen lähestyessä sekä edistetään jääkiekon harrastamista ympäri maan.
-Missionamme on tehdä ennen kokemattomista tuplakotikisoista aidosti koko kansan kisat, joiden hurmokseen jokainen suomalainen voi osallistua ikään, asuinpaikkaan tai kiekkotuntemukseen katsomatta, MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin kertoo.
Kiertue kattaa kymmenen SM-liigapaikkakuntaa, ja kuudelta kiertuepaikkakunnalta löytyy mestisjoukkue. Lisäksi kiertue pysähtyy Kokkolassa ja Kotkassa.
Kiertue alkaa Joensuusta keskiviikkona 28. maaliskuuta. Viimeinen pysäkki on Hämeenlinnassa tasan kuukausi myöhemmin, mutta juhlallisemmin kiertueen finaali järjestetään Helsingissä torstaina 3. toukokuuta järjestettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa.
Tapahtumat sijoittuvat kunkin kaupungin keskeiselle paikalle. Kiertueen myötä jokaisesta sen paikkakunnasta tulee MM-kisojen virallinen kannattajakaupunki.