Räsäsen eroa vaaditaan siitä syystä, että hän oli ehdottanut yökuppiloiden aukiololle rajoituksia.

Minusta hänen ehdotuksellaan on hyvät perusteet.

Ravintolaväki ja muut allekirjoittaneet eivät vaadi eroa Alkosta, he vaativat eroa Räsäsestä. Onko ministeri Päivi Räsänen siis kansalle haitallisempi kuin alkoholi? Yölläkin, joka on normaalille ihmiselle levon aikaa, silloinkin täytyy saada alkoholia.

Ruokaa voidaan tarjota ilman alkoholiakin, siitä ei synny häiriökäyttäytymistä.

Tämän alan puolustelevan logiikan mukaan alkoholi ja siihen liittyvä oheiselämä kaikkine sivuvaikutuksineen yhteiskunnassa on hyvä asia. Sehän työllistää siistijöistä hautausurakoitsijoihin saakka valtavan määrän työntekijöitä, ja heistä saadaan tietenkin valtiolle verotuloja.

Hiukan kärjistäen tällä samalla logiikalla voidaan ajatella, että kansalaisten yleinen sairastelu on myös hyvä asia. Tämäkin ala työllistää valtavan määrän henkilökuntaa, virastoja ja virkailijoita. Mitä enemmän sairastellaan, sen enemmän alue terveempää väkeä työllistää.

Onkohan tällainen ajattelu kansantaloudellisesti vastuullista ja kannattavaa? Raittiusväki, oletteko jo luovuttaneet?

Erkki Turunen

Kaskinen