torstai 17. toukokuuta 2012
Kreikka on ajamassa itseään niin täydelliseen umpikujaan, että kestää pahimmillaan vuosia ja ehkä vuosikymmeniäkin, ennen kuin maassa kannattaa taas ryhtyä puhumaan uudelleen demokratiasta.
Outokummun kaupunki on mainio esimerkki kaivostoiminnan hyvistä ja huonoista puolista. Kun rikkaat esiintymät löydettiin, alkoi vuosikymmenten menestystarina.
Niin hullulta kuin tuntuukin, lisää demokratiaa tuskin on vastaus ja ratkaisu Kreikan järisyttäviin ongelmiin. Päinvastoin uudet vaalit voivat viedä asioita, jos mahdollista, vieläkin vaikeampaan jamaan kuin ne nyt ovat.
On todella valitettavaa, että Pohjanmaan maakuntakaava saadaan vasta nyt ympäristöministeriön käsittelyyn.
Viisi vuotta ei riittänyt Vaasalle viedä Ikea-hanke maaliin. Kaavoitus ja muut valmistelut ovat kangerrelleet näihin päiviin saakka. Nyt myös Seinäjoella on aiesopimus, jonka pohjalta aletaan selvittää Ikean sijoittumista sinne. Viimeinen sana asiassa on kuitenkin sanomatta, eikä Vaasassa ole annettu periksi.
Demarien väistyvällä puoluesihteerillä Mikael Jungnerilla näyttää riittävän omintakeisia ideoita oman väen aktivoimiseksi.
Vähänkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anne-Marie Viinamäki teki ratkaisun, jota häneltä osattiin odottaa (Pohjalainen 12.5.).
Muutaman seuraavan viikon aikana Vaasassa tehdään isoja kulttuurivalintoja. Parhaassa tapauksessa vaasalainen kuvataide ja koko kulttuurin kenttä saavat uudet kasvot.