Arki näyttää miten huolenpito heikoista toteutuu. Se ei totisesti ole helppoa, jos uskallamme katsoa rehellisesti tosiasioita.
Parinkymmenen vuoden takainen lama johti monet taloudelliseen kurimukseen, jossa toivo katosi.
Lastensuojelujärjestöt ja eräät tutkijat varoittivat toistuvasti seurauksista, joita perheiden huonovointisuus tuottaa. Vaadittiin varhaista puuttumista ongelmiin, neuvolapalveluja, rahaa kouluterveydenhoitoon ja etenkin mielenterveyshoitoon.
Ollaanpa nyt rehellisiä. Päättäjät ovat nyökytelleet päätään, on pidetty kauniita puheita. Röyhkeä itsekkyys on jatkanut silti voittokulkuaan.
Jo joulukuussa 1991 muuan psykiatri kuvasi kirjoituksessaan mitä oli työssään nähnyt.
"Ihminen itsessään ei ole mitään, omaa arvoa on etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimme aloittaa kaasuttamisen, koska ne siellä eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla poliitikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää".
Media on ihaillut rohkeaa pankkiiri Wahlroosia, joka on uskaltanut astua näyttävästi julkisuuteen kertomaan mitä Suomi tarvitsee.
En ihastellut 90-luvulla Helsingin Sanomien pääkirjoittajan tapaan Wahlroosin "provokatiivista rohkeutta", kun hän kertoi, että neljäsosaa tai viidesosaa suomalaisista ei voida kouluttaa nykyaikaiseen työelämään. Hyvin on viesti kuitenkin mennyt perille. Kymmenet tuhannet nuoret ovat jo pudonneet yhteiskunnan ulkopuolelle, kadonneet. Heiltä on viety toivo.
Mitä "rohkeutta" provokatiivisen mielipiteen sanominen vaatii raharuhtinaalta? Paljon rohkeampia ovat ne, jotka omista eduistaan piittaamatta asettuivat vastustamaan Wahlroosin vaatimuksia, julmaa kilpailuyhteiskuntaa, jossa maine, julkisuus ja raha ovat kaiken mitta, yhteiskuntaa, jossa tuhannet ahkerat työntekijät voidaan heittää pellolle, kun kilpailijan voittomiljardit ylittävät omat.
Myyrmäki, Jokela, Kauhajoki, perhesurmat, huumeet, viina, tapot ja pahoinpitelyt ovat vasta alkusoittoa siitä mihin olemme menossa.
Johtavat poliitikot ovat toistelleet, että "keskimäärin meillä menee hyvin". Se on huono veruke satojen tuhansien huonosti voivien ja avuttomien unohtamiselle.
Jotkut koulut ajavat jo sammutetuin lyhdyin samaan suuntaan kuin yksityistetty terveydenhoito. Jos koululaitos saa revetä eliitin kouluihin ja syrjäytyvien kouluihin, voidaan falskit välittämispuheet unohtaa.
Lasku on iso ja se lankeaa jokaiselle. Menkää pikavierailulle Amerikan tai Englannin slummikouluihin, jos ette ymmärrä mitä tarkoitan. Palkatkaa kuitenkin henkivartija mukaanne.
Kari Uusikylä
Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori
