Kansallisteatterin Kansanhiihto 2012 on tarttunut kiinnostavaan aiheeseen, sankaruuteen, mutta esitys jää repaleiseksi suomalaiskansallisten legendojen ja urheilun lähihistorian tutkielmaksi.
Kantaesityksen alussa teatterinjohtaja, näytelmän ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista Mika Myllyaho muistutti lyhyessä puheenvuorossaan, että näytelmä ei kerro edesmenneestä hiihtäjästä Mika Myllylästä. Esitys on kuitenkin omistettu Myllylän muistolle, sanoi Myllyaho.Esityksessä seikkailevat Jukka Puotilan näyttelemä Esko Aho, Pirjo Luoma-ahon tulkitsema Marja-Liisa Kirvesniemi sekä Ismo, Myllylää etäisesti muistuttava hiihtäjä, jota JuhaVaris antaumuksella esittää.Merkittävä osa näytelmässä on myös "toppatakeilla", joiksi urheilubisneksen taustajoukkoja kutsutaan.
Toppatakkeihin kuuluvat sponsorit, urheilujärjestöjen johto sekä tuotevalmistajat, jotka hyötyvät urheilijoiden menestyksestä.
Esitys muistuttaa, että vaikeuksien tullessa toppatakit eivät ole mukana jakamassa vastuuta, vaikka he olisivat kenties hiljaisesti hyväksyneet urheilun harmaan alueen keinot.
Dopingista puhutaan, tietysti.
Aihetta ei voi ohittaa, koska nimenomaan doping-aineiden käytöstä kiinni jääminen on ollut monelle urheilijalle hetki, jossa henkinen kapasiteetti ja selviytyminen punnitaan.
Onko elämää doping-kohun jälkeen? Voiko urheilu-ura jatkua rangaistuksen suorittamisen jälkeen? Selviääkö häpeästä ikinä?
Näytelmän Ismo jää yksin. Valmentajakin (jota näyttelee Antti Luusuaniemi) hylkää, koska eihän Ismosta enää rangaistuksen jälkeen olisi uralle, kun ikää on jo kertynyt.
Vastuuta ja tekojaan jää lavalle pohtimaan Esko Aho, joka olisi näytelmän mukaan viimeistään Mika Myllylän kuoltua voinut pyytää anteeksi ja sovittaa menneisyyttä esittämällä osanottonsa Myllylän omaisille sen sijasta, että kieltäytyi kommentoimasta Lahden doping-kohua medialle Nokian johtajan asemassaan.
Kansanhiihto 2012 ei löydä sykettään näytelmänä, vaan jää joukoksi sanailun täyttämiä kohtauksia.
Tehokeinoja käytetään paljon Kekkonen hiihtää -arkistonauhoista näytelmän Ismon autoiluvideoihin.
On nousevaa lavaelementtiä, pyörillä liikkuvia korokkeita, välkkyviä valoja ja juoksumatto.
Teatterin taika jää näistä huolimatta saavuttamatta.
Irtovitsit eivät liiemmin naurata.
Teksteinä Esko Ahon pohdinnat ovat painavimpia, ja Marja-Liisa Kirvesniemen monologi on monella tapaa koskettava.
