Véronique Ovaldén romaani Mitä tiedän Vera Candidasta tempaisi minut heti ensi riveiltä voimallisesti mukaansa. Harmitti, kun yöunet ja työpäivä katkaisivat lukuelämyksen.
Teos edustaa lajityypiltään maagista realismia, joka kääntyy ajoittain inhorealismin puolelle.
Ajallisesti hypähtelevä, lyhyillä lauseilla ryyditetty kerronta saa kuitenkin aikaan unenomaisen tunnelman, niin etteivät raakuudet kosketa lukijaa liian voimallisesti. Unenomaisuutta lisää dialogin puute.
Kirja kertoo neljän sukupolven naisten tarinan. Vasta nuorin näistä kykenee katkaisemaan miehisen sorron ikiaikaisen ketjun.
Tarinassa on natsikytköksiä, insestiä, teiniraskauksia, alkoholismia, naisten alistamista, orjuuttamista ja arvon kieltämistä. Silti se ei saa masentumaan, vaan toivo, värit ja tuoksut huumaavat ihanasti.
Isoäiti Rose ja Veran äiti Violette ovat naisia, joita kohtalo ei ole kaikin ajoin kohdellut silkkisin käsinein. Isoäiti elättää tyttärensä ja itsensä maailman vanhinta ammattia harjoittaen, kunnes lentokalat antavat uuden tulonlähteen. Kylään muuttaa öykkärimäinen hidalgo Jeronimo, joka saattaa isoäidin raskaaksi.
Kun Vera joutuu puolestaan pedon kynsiin ja huomaa odottavansa lasta, hän muuttaa pois kotiseudultaan etsimään itselleen ja syntyvälle pienokaiselleen parempaa tulevaisuutta Lahoren suurkaupungista. Uusi elämä on aloitettava Lutkalinna-nimisessä ensikodissa. Monien kipeiden ja raskaiden vaiheiden jälkeen kaikki näyttää asettuvan raiteilleen, kunnes sairastuminen saa naisen palaamaan takaisin kotiseudulleen.
Vatapuna on kuvitteellinen trooppinen saari, eikä Lahoren kaupunkiakaan löydy kartoista. Kulttuurisista viitteistä päätellen ne sijoittuvat jonnekin Etelä- tai Keski-Amerikkaan.
Kirjailija Véronique Ovaldé asuu ja työskentelee Pariisissa. Mitä tiedän Vera Candidasta on hänen seitsemäs romaaninsa. Ovaldé vieraili viime kesänä Mukkulan kirjailijakokouksessa.
