Näytelmäkirjailija Arthur Miller tunnetaan kahdesta asiasta. Hän oli filmitähti Marilyn Monroen aviomies, ja hänen paras ja palkituin näytelmänsä on Kauppamatkustajan kuolema vuodelta 1949.
Kauppamatkustaja on klassikko. Teksti on rakennettu siten, että tarinan edetessä paljastuu aina uusia kerroksia, uusia asioita Lomanin perheen henkilösuhteista. Dialogi on tunnistettavaa, näin joissakin perheissä kommunikoidaan.
Näytelmän tematiikka ei ole vanhentunut hiukkaakaan. Kiertäviä kauppamatkustajia ei enää ole, mutta halu olla parempi kuin naapuri, perheen kulissien ylläpitäminen ja lapsille hyvän tulevaisuuden unelmoiminen ovat aivan tätä päivää.Willy Loman on lähes 60-vuotiaana uupunut työhönsä. Työnantaja ja asiakkaat eivät arvosta häntä, eikä hän pysty tienaamaan tarpeeksi maksaakseen perheen velat.-Ei ihmistä voi käyttää kuin appelsiinia, puristaa mehut ja sitten heittää pois, kuuluu yksi Willyn avainrepliikeistä.
Vaimo Linda yrittää tukea ja ymmärtää miestään, mutta se ei riitä.
Perheen aikuiset pojat Biff ja Happy eivät kumpikaan ole löytäneet itseään ja paikkaansa maailmassa. Biff kiertää työpaikasta toiseen, Happy naisesta toiseen. Kumpikaan ei pysty täyttämään isän suuria odotuksia lupaavasta urasta.Willy Loman on näytelmäkirjallisuuden suuria hahmoja. Vaasan kaupunginteatterissa Erik Kiviniemi tekee miehen työn.Hänen Willynsä on kuin pikkupoika, kun kuollut isoveli Ben tulee antamaan neuvojaan lasten kasvattamisessa. Hän on ylpeä isä, kun Biff menestyy urheilussa. Hän laiminlyö vaimoaan ja toista poikaansa. Hän on uupumuksesta turta. Hulluuden partaalla hän on toisaalta herkkä ja eksyksissä, toisaalta täynnä sokeaa raivoa. Raivokohtaukset menevät paikoitellen ylinäyttelemiseksi, mutta muuten Kiviniemi on vakuuttava.
Marika Parkkomäki näyttelee hillitysti lattiarätiksi suostuvan Lindan osan. Ville Härkönen piirtää vähän yksipuolisesti Biffin, mutta lopun huipennus, jossa Biff kasvaa totuudenpuhujaksi, on upeaa katsottavaa. Matias Kuoppalan tekonauru on onttoa, eikä Happyn tragedia tule terävästi esiin. Hänhän jatkaa isänsä valhe-elämää.Nykynainen ihmettelee, miksi Linda, täysin terve nainen ei mene töihin, vaikka lapset ovat lähteneet pesästä ja perhe on veloissa. Ehkä luotetaan siihen, että katsoja tietää, että 1940-luvun Amerikassa naiset olivat kotirouvia. Ajankuvaa korostetaan kuitenkin kovin vähän esimerkiksi lavastuksessa ja musiikissa.Pelkistetty lavastus antaa näyttelijöille vain vähän tekemistä. Siksi kädet heiluvat liioitellusti, mikä ärsyttää.
Lavastuksen peltiseinät kuvaavat kovaa maailmaa, mutta kodin lattia hehkuu punaisena tunteiden taistelutantereena.
