Tenat pöksyihin ja vedenkestävää ripsiväriä ripsiin! Mikään ei piristä pimeää talvi-iltaa niin kuin Wasa Teaterin uutuusfarssi, jossa saa nauraa vedet silmissä ja penkinreunaa puristaen.
Lauantaina ensi-iltansa saanut Rampfeber alkoi perjantain ennakkonäytöksessä hieman jähmeästi, mutta hiljakseen näyttelijät vapautuivat ja yleisö lämpeni hörähtelemään nauruun. Toisessa näytöksessä sitten jo ulvottiin riemusta. Farssissa yleisön reaktiot ovat tärkeät. Kannustava nauru saa näyttelijät revittelemään vielä enemmän.
Tarina kertoo näyttelijäseurueesta, joka harjoittelee näytelmää lähteäkseen kiertueelle. Toisessa näytöksessä ollaan kiertueella, ja tiiviin ryhmän ihmissuhteet alkavat mennä pahan kerran solmuun. Kolmannessa näytöksessä ollaan kiertueen viimeisessä esityksessä, jossa kukaan ei enää seuraa käsikirjoitusta eikä välitä, millaisen näytöksen yleisö näkee.
Suomeksi tätä farssia on esitetty useilla eri nimillä, Seinäjoen kaupunginteatterissa se pyöri muutama vuosi sitten nimellä Ei ketään kotona.
Farssissa tärkeää on ajoitus ja kasvava paniikki ja kohellus. Tässä ohjaaja Arn-Henrik Blomqvist on onnistunut erittäin hyvin. Ovissa kuljetaan sujuvan koreografian mukaan, ja sardiinilautaset aiheuttavat yhä pahenevaa sekaannusta. Maria Antmanin suunnittelema lavastus on ihanan runsas ja hyvällä tavalla vanhanaikainen.
Aivan huippua on mielestäni koko toinen näytös, jossa lavasteet on käännetty ympäri, ja yleisö näkee, millainen kaaos on esityksen kulisseissa. Kolmas näytös tuntuu sen jälkeen hieman lässähtäneeltä, mutta toimii aivan viime hetkille saakka. Viimeinen housujenpudotus nilkkoihin menee typeräksi lypsämiseksi: antakaa vielä yhdet naurut.
Näyttelijät muodostavat tasaisen ensemblen. Nostaisin esiin erityisesti Johan Aspelinin, joka monin tavoin kannattelee tarinaa. Selkeää artikulointia nopeissa repliikeissä, viimeisteltyä mimiikkaa ja upeaa fyysistä taituruutta portaissa ja muutenkin.
Lina Ekblad tekee loistavan paluun äitiyslomalta bimbon blondin rooliin. Typerän hempukan esittäminen voisi mennä helposti överiksi, mutta Ekblad tietää rajat. Yksi parhaista rooleista, mitä olen häneltä nähnyt.
Carola Sarén on Wasa Teaterin ykkösnyrkki, kun huumorista puhutaan, mutta ennakkonäytöksessä hän tuntui vähän pidättelevän itseään. Maria Udd on muuten hyvä, mutta hän sortuu puhumaan nenäänsä, niin kuin monessa muussa näytelmässä aiemmin, se ärsyttää.
Ruotsalaisnäyttelijä Dennis Hansson ohjaaja Stefanin roolissa ei osannut kasvattaa ärtymystään sekoilevaan näyttelijäryhmään, vaan hän oli vihainen heti alusta lähtien. Sanoista ei kaikin osin saanut selvää, ja suomenkieliseltä erityisesti hänen repliikeistään osa jäi ymmärtämättä. Muuten farssia pystyy kyllä mainiosti seuraamaan kielipuolenakin
