WSOY:n ja viestintätoimisto Roisto Oy:n syksyllä 2011 käynnistämässä verkkoprojektissa (www.pirunmeri.fi) jokainen halukas sai osallistua romaanin kirjoittamiseen.

Kahden kuukauden aikana netissä kirjoitettu tarina on nyt kansien välissä.

Pirunmeri on vanhalle Steven's Seagull -nimiselle höyryristeilijälle sijoittuva tarina, joka syntyi satojen kirjoittajien yhteistyönä.

Nettisivustolla sai ehdottaa ja äänestää juonenkäänteitä tai kirjoittaa itse tarinalle jatkoa.

Ikivanhalla Steven's Seagullilla on synkkä, mutta epämääräinen menneisyys, jota kukaan teoksen sinällään taitavista, mutta harjaantumattomista kirjoittajista ei vaivaudu avaamaan. Sekavan johdannon jälkeen laiva lähtee pitkälle matkalle kohti uutta omistajaa.

Ohuttakin ohuemmassa tarinassa saatetaan hahmoja esitellä neljäkin kappaletta samassa virkkeessä. Kapteeni ja miehistö eivät persoonina silti eroa toisistaan lainkaan. Kukaan hahmoista ei voi muuttua tai kehittyä miksikään, koska he eivät ole ketään.

Romaanin tekstin laadussa ei ole hurraamista.

Sukkelien ja erittäin vanhahtavien ilmaisujen sekalainen kavalkadi on lonkalta heitettyä yläkoulun ainekirjoitustasoa.

Jonninjoutavien höpötysten selostaminen ja tarkoituksellinen kohtausten venyttäminen tekevät tekstistä puuroa.

Tunnelman kiristyminen matkan edetessä mainitaan kirjassa moneen kertaan, mutta sellaisen tunnistaminen edellyttäisi poikkeuksellisen voimakasta mielikuvitusta.

Oudot tapahtumat laivalla eivät jaksa kiinnostaa, koska kukaan kirjoittajista ei ole vaivautunut perehtymään pintatasoa syvemmin muiden teksteihin. Katkelmat ovat yksittäisiä, eivätkä liity millään tavalla toisiinsa.

Tällaisenaan kollektiivinen nettikirja on aivan liian monen tekijän soppa. Idea on silti kannatettava, ja yksityiskohtaisella vastuunjaolla monen kirjoittajan tuotoksesta saattaa olla mahdollista koostaa kelvollinenkin kirja.

Anssi Lehtimäki