Vaasalainen akvarellisti, professori Nandor Mikola (1911-2006) oli olennainen osa paikallista taide-elämää, menneessä aikamuodossa. Kun taiteellista tuotantoa voi katsoa yhtenä, muuttumattomana kokonaisuutena ja tarkastella sitä jopa hieman analyyttisesti, soisi myös juhlanäyttelyn yltävän koherenttiin lopputulokseen.
Ensisijaisesti retrospektiiviseksi nimetyn näyttelyn oletuksena on kokonaisvaltainen, kattava otos taiteilijan koko tuotannosta ja yhteen kokoaminen parhaiksi arvotettavista teoksista.
Näin ei ikävä kyllä näyttelyssä käy.
Nandor Mikolan taiteellinen tuotanto on laaja ja sen runsaus ulottuu moneen suuntaan. Taiteilijalla oli pitkä, vuosikymmeniin ulottuva ura ja pääasiallinen medium, akavarelli nopeana tekniikkana tuotti runsaan määrän teoksia.
Materiaalia laajaan 100-vuotisnäyttelyyn olisi suorastaan valtavasti.
Onkin kyseenalaista, miksi taiteilijan työ esitetään vajaan 50 teoksen teemakatsauksena, jo taidehistoriallisuuteen nojaava maalaustaiteen kehitys nimenomaan näinä vuosikymmeninä on ollut radikaalia, saati Mikolan oman maalauksellisuuden kulku perinteisistä aiheista kohti uutta ilmaisua.
Edelleen painotus graafikon rooliin oli yhtälailla toissijaista, sillä Mikolan taiteellinen ilmaisu painottuu akvarellistiin.
Viisikymmenluku on Mikolan uran alkua, yhä etsivää ja muodoiltaan konventionaalista ilmaisua, mutta 60-luvun täyteläiset, tummat skaalat puolestaan ovat yksi kiinnostavimmista taiteilijan kausista.
Myös hänen syntyperäisyytensä, unkarilaisuus purkautuu esiin täyteläisinä, värikylläisinä ja tekstuureiltaan rikkaina maalauksina.
Kotoutuminen lakeuden läsnäoloon näkyy lukuisina maisemamaalauksina, joiden horisontaalisuus toistuu läpi tuotannon.
Näyttelyn tietynlaiseksi pääteokseksi on nostettu Tuho (1994). On jokseenkin kapeakatseista uskoa näin myöhään toteutetun abstraktion uudistaneen maalaustaidetta, varsinkin kun Mikola matkusti jo 50-luvulla Ranskassa ja Italiassa, missä kansainvälinen vapaa abstraktio oli kaikkein olennaisinta ilmaisua.
Samoin itämainen kalligrafisuus sisältyi jo tuolloin vapaan abstraktion muotokieleen.
Monet tuntevat Mikolan herkät kukkamaalaukset. Tällä alueella hän loisti läpi vuosikymmenten.
Vaikka kukkamaalauksia taidelajina väheksytään, esimerkiksi Mikolan hehkuvat Punaiset kukat loistavat näyttelyssä.
Tämän genren ansioksi voi taiteilijalla nähdä juuri klassisen länsimaisen sommittelun ja itämaisen aineksen synteesinä, johon yhä yhdistyy Mikolalle luontainen herkän ekspressiivinen siveltimenveto.
Näyttely kiinnittyy varsin suurelta osin taiteilijan henkilöhistoriaan, joka Mikola-salissa on keskiössä.
Juhlavuonna tämän olisi voinut koota kansien väliin ja esittää vahvemmin näyttelyissä lähes 60 vuotta kestäneen uran tuotantoa, taidetta.
