Kylmä kuolema on yhdysvaltalaisen, Helsingissä asuvan Jim Thompsonin toinen Kari Vaara -dekkari. Sarjan ensimmäinen osa Lumienkelit ilmestyi vuonna 2009. Kirjaa kiitettiin meillä, ja se menestyi myös kansainvälisesti.
Lumienkelit kirja sijoittui Kittilän kylmyyteen. Kylmässä kuolemassa ylikomisario Vaara on muuttanut Kate-vaimonsa kanssa Helsinkiin. Lämmintä ei ole pääkaupungissakaan, talvi kurittaa Helsinkiä armotta.
Komisario Vaaran mieltä painavat Kittilän aikaiset tapahtumat. Hän onnistui lopulta ratkaisemaan somalialaisen filmitähden murhan, mutta kovaan hintaan. Ennen kuin juttu selvisi, ruumiita tuli viisi. Lisäksi Kate-vaimo sai keskenmenon, josta Vaaraa soimaa itseään.
Nyt Kate on uudestaan raskaana, ja Vaara aloittaa työt väkivaltarikosyksikössä. Työparikseen hän saa Milo Niemisen, matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakkaan älypään. Kollegat vieroksuvat kumpaakin miestä. Kaksikko saa tutkittavakseen sotaveteraani Arvid Lahtisen jutun. Lahtisen epäillään palvelleen jatkosodan aikana Gestapon ja Suomen valtiollisen poliisin Lappiin perustamassa keskitysleirissä. Epäily uhkaa tuhria puhtoisen Suomi-kuvan, ja sisäministeri säikähtää pahan kerran. Juoneen näyttää kietoutuvan myös seurapiirikaunotar Iisa Filippovin murha.
Thompson kuljettaa tarinaansa varmoin ottein. Kerronta on karun kulmikasta. Rikospaikkatutkinnat ovat värisyttävää luettavaa: Thompson kuvaa löytyneiden ruumiiden tolaa piinallisen yksityiskohtaisesti.
Syyllisyydentunteitaan terapiassa pohtiva Kari Vaara on kiinnostava henkilöhahmo. Vaaran yksityiselämä on romaanissa vahvasti mukana. Mies kärsii kovista päänsäryistä. Huolta on Katestakin, raskaudessa on komplikaatioita. Kirjan edetessä kiinnostuinkin yhä enemmän Vaaran kotikuvioista, jopa enemmän kuin rikosjuonesta.
Vaaran amerikkalaissyntyisen vaimon veljen ja sisaren tultua vierailulle Helsinkiin romaaniin tulee paljon huomioita Suomesta. Ulkomaisista lukijoista on varmasti kiinnostavaa saada romaanista tietoa suomalaisten tavoista ja maamme historiasta. Suomalaisen lukijan makuun karjalanpaistin, saunomisen ja liikennekulttuurin kuvailu maistuu välillä luennoinnilta.