torstai 17. toukokuuta 2012
Leijonat kohtaa tänään MM-kisojen puolivälierissä USA:n klo 18.30 alkaen.
Puukkomestari Iisakki Järvenpää teki aikoinaan puukon presidentti John F. Kennedylle. Puukontekijä Arja Gräsbeck ei ajatellut olla pekkaa pahempi ja rupesi työstämään puukkoa Sauli Niinistölle jo siinä vaiheessa, kun viime talvena käytyjen presidentinvaalien voittaja ei ollut vielä ratkennut.
Lapuan hiippakunnan lähetysjuhlaa vietetään helatorstaina 17.5. Kauhavalla. Sana kulkee -teemalla vietettävä juhla alkaa messulla Kauhavan kirkossa.
Lapualaislähtöinen urheilumies Tomi Natri on MM-kisoissa aika vaikuttavalla paikalla. Hän on yksi kolmesta kisojen kuuluttajasta Hartwall Areenalla.
Kun osaa nauraa itselleen, voi naurattaa muitakin. Tämän taidon osaa Tom Pöysti. Hän käväisi Kauhavan nuorisoseuralla naurattamassa, mutta myös havahduttamassa ihmisiä arvostamaan elämää tässä hetkessä.
Paul Simon: Still Crazy after all these Years.
Ympäristöteknologian insinööri Antti Ruokonen on kirjoittanut jo toisen kirjan kunniamerkeistä. Marraskuussa 2010 valmistunut kirja Romanian kunniamerkeistä ja ritarikunnista on saanut seuraajan Belgian ritarikunnista. Omakustanne julkistettiin Vaasassa maanantaina.