Ei tarvita enää ulkomaalaista työvoimaa, kun ei oo omalle väellekään töitä. Lakkauttakaa maahanmuutto, kaksi miljardia/vuosi.

Maanpettureita kiinnostaa vain rikkaiden sijoituksien turvaaminen ja Kreikka. Maanpuolustustahto hiipuu, kiitos EU:lle ja sen riistokapitalismille.

Jos ei tavallinen kaupunkilainen ymmärrä Vaasa-Uumaja reitin merkitystä voin vain ihmetellä ja pahoitella. Onneksi kj ja hänen esikuntansa tajuavat tämän verran.

Suomessa lakkautetaan varuskuntia, kuten Kauhava. Jos jotain säästämistarpeista johtuen on lakkautettava, niin pakolaisten vastaanottokeskukset. Riittää yksi isompi Lapin perukoille.

Puolutuskyvystämme ovat olleet päättämässä Halonen ja Wallin. Lopputulos täysin järjetön. Hävetkää !

Rajoittakaa korkeapalkkaisten kansanedustajien outo kaksoisedustus tulevissa kaupunginvaltuustoissa. Ei ehdi millään hoitaa kahta vastuutyötä.

Eikö olisi jo aika vaihtaa kansanedustajat? Nauravat vain hyvin ravittuina kyselytunnilla esim. torstaina 16.2.

Henkisesti heikot tarvitsevat lemmikin. Sveitsiläinen tutkimus.

Miksi koulukiusaamista ei kyetä lopettamaan vai eikö haluta? Vahvemman kuuluukin kiusata. Sama työelämässä. Kiusaaminenko vahvuuden merkki?

Hallituspuolueille tiedoksi: ette saa ääntäni kunnallisvaaleissa, kun lisäätte pitkäaikaissairaiden lääkekuluja. Terveisin diabeetikko.

Miksi yritysjärjestöt eivät huolehdi pienyritysten eduista. On paljon yrityksiä, jotka perustuvat jokapäiväiseen sitovaan työpanokseen. Yritys romahtaa kun tekijä on sairaslomalla.

Kreikan tukirahat otetaan suomalaisilta pitkäaikaissairailta. Hävetkää ministerit ja kansanedustajat.

Koulut alkamaan aamukymmeneltä! Lapset ovat tosi väsyneitä ja loppuun palaneita tässä synkässä maassa.

Missä ne idunsyöjät ja muut ilmastovouhottajat nyt lymyää, kun on normaali pakkanen ja lumitalvi? Vaihdoinkin juuri isoruokaseen autoon, kun oli rahaa!

Näin vaalien alla metallissa joku vois ottaa teemaksi entiset työtoverit, nykyiset työttömät. Rosterin palvojat pärjävät kyllä, mutta entä 40 vuotta metalliin maksanut ruostunut rauta?Et kai Nevantakanen ihan oikeasti väitä että Hector olisi parempi kuin Juice? Kaikkea se haavistolaisuus teettää.

Myös Vaasan keskussairaala rikkoo lakia. Silmäleikkauspotilaat yksityiselle lopputarkastukseen.

Miten on mahdollista, että market myy langan halvemmalla kuin pieni lankakauppa ostaa langan tukusta? Vika tukun hinnoittelussa?

Tervajoella kunnanrajaa ei noudata sähkö eikä vesi, viemärinkään ei pitäisi. Koulu sentään on molemmilla puolin rajaa.

Loistava kirjoitus Arttu Uhlgrenilla 17.2.

Seinäjoen ja Vaasan työntekijämäärien erot selittyy sillä, että Vaasa työllistää myös naapurikunnat ja Seinäjoellahan kieltä ei väännetä kuin Atrialla.

Vaasankyrön kunta voitaisiin perustaa osittain itsenäisinä pysyvien kuntien yhteisen yhtymävaltuuston perustalle seurakuntamallin mukaan.

Olisi hienoa jos Laihialle saataisiin oma Idols-voittaja. Tsemppiä Susanna!