Katsoin häntä hetken ja sanoin:

– Hei, Anne Laurila.

Hän kääntyi katsomaan silmät pyöreänä ja suli sitten hymyyn:

– Hei, Anne Laurila.

Meidät täysnimikaimat oli yhteinen tuttu esitellyt toisillemme kaupassa pari vuotta sitten, mutta emme olleet koskaan jutelleet mitään. Tapaamisesta sattumalta ravintolassa sukeutui hauska keskustelu.

Huomasimme, että me Anne Laurilat pidämme samankaltaisista asioista.

Meidän lempivärimme on punainen. Tumma Anne pitää tulenhehkuun vivahtavasta, minä taas pinkimmästä punaisesta.

Molemmat rakastamme voimakkaanvärisiä huulipunia ja kynsilakkoja, ja ravintolassa joimme näköjään samaa juomaa. Hassua on, että paremmat puoliskomme ovat töissä samalla suurella työnantajalla Vaasassa, olleet jo kymmeniä vuosia.

Paljastui, että tämä toinen Anne Laurila on saanut minulle tarkoitettuja puheluita.

– Eräänä iltana soitti joku paappa ja oli vihainen jutusta, jonka olit kirjoittanut. Kuuntelin hänen valituksensa ja sanoin, että minä olen eri Anne Laurila, kaimani naurahti.

Juuri tästä syystä olen muuttanut yhteystietoni salaisiksi. Jos jollakulla on valittamista työstäni, valitukset voi kertoa minulle työaikana, kotona en halua niitä kuunnella.

Numerotiedustelusta löytyy kuitenkin tämä toinen Anne Laurila. Hänelle on soittanut myös esimerkiksi sähkömies, joka oli tulossa minulle johtoja asentamaan. Pahoittelin kovasti, että Anne on joutunut kuuntelemaan minulle tarkoitettuja puheluja, mutta hänen mielestään se on vain huvittavaa.

Siitä kotibileissä rikotusta ovesta, josta oli soitettu ja valitettu, minäkään en tiedä mitään. Ehkä se on jonkun muun Anne Laurilan tekosia?

Meitä on nimittäin Vaasassa vielä kolmaskin, ja koko valtakunnassa on ainakin 15 Anne Laurilaa.

ANNE LAURILA