Joku jatkoi matkaa suoraan kotiin, loput juoksivat kilpaa sisälle kyläkauppaan, jonka kassan luona ollut kulunut emännänjatko odotti istujaansa.

Tuolle emännänjatkolle oli aina jonoa. Sillä kylän nuoret kertoivat päivästään kassan takana istuneelle kassaneidille.

Tapasin monille hyvin tärkeäksi tulleen kassaneidin noin viikko sitten. Pikaisten kuulumisten jälkeen keskustelu kääntyi nopeasti menneisyyteen, hetkiin kyläkaupassa.

Kassaneiti muisti, kuinka emännänjatkolla istui kukin vuorollaan, ja hän kuunteli. Neuvoja hän ei koskaan jaellut vaan kuunnellen oli läsnä tarinankertojalle. Sitä, millaisia tarinoita kullakin oli ollut, kassaneiti ei koskaan paljastanut, eivätkä ne paljastuneet vieläkään.

Kassaneidillä oli aito kuuntelemisen taito. Sillä oli iso merkitys pienessä eteläpohjalaisessa kylässä kasvaville nuorille. Koulupäivän päätteeksi päivän kuumimmat tapahtumat kun oli heti saatava kertoa jollekin, ja vanhemmat olivat töissä.

Aloin miettiä, missä ovat nykypäivän kassaneidit? Kuka kuuntelee nuoria nyt, kun he palaavat koulusta kotiin? Jos aidolle ja luotettavalle kuuntelijalle oli näin kova tarve jo 90-luvulla, voi vain kuvitella, millainen tarve on nyt.

Kuuntelemisen taito on meillä jokaisella, mutta vain harvat meistä osaavat nykypäivänä käyttää sitä oikealla tavalla ja oikealla hetkellä. Jokapäiväisessä oravanpyörässä juostessa taito varsinkin unohtuu helposti muiden mukamas kiireellisempien asioiden vuoksi.

Kassaneidin tapaaminen muistutti minua läsnäolon ja kuuntelemisen tärkeydestä. Nyt työpäivän jälkeen, kaupan kautta kotiin saavuttuani istun heti hetkeksi sohvalle mieheni ja jälkikasvuni kanssa ja kysyn, miten heidän päivänsä on mennyt.

Teetkö sinä saman?

SANNA CANAWATI