Vaasa on jo pitemmän aikaa joutunut ostaamaan osan vanhuspalveluista yksityiseltä sektorilta. Ihan niin kuin moni muukin Suomen kunnista ja kaupungeista, kun omat resurssit eivät ole riittäneet huolehtimaan koko ajan kasvavasta vanhusten määrästä.
Vaasassa kotona asuville vanhuksille tarjoaa tällä hetkellä palvelujaan 13 yksityistä yritystä, laitoshoitoa antaa kaksi suurta hoivoa-alan yritystä ja kaksi säätiötä. Nämä siis kunnallisten palvelujen lisäksi.
Molempien, niin kunnallisten kuin yksityisten toimintaa, valvotaan samoilla periaatteilla.
Yksityisiin palveluntuottajiin on siis totuttu. Silti Vaasassakin on yhä edelleen pakko miettiä, kumpi on parempi, yksityinen vai kunnallinen hoito.
Kysymykseen on vaikea löytää oikeaa vastausta. Ihan yhtä vaikea on sanoa onko kilpailuttaminen parantanut vai huonontanut vanhusten hoitoa.
Sen koti- ja laitoshoidon johtaja Matti Paloneva Pohjalaisen haastattelussa osaa sanoa, että pienten hoivakotien tulevaisuus on vaakalaudalla. "Yksiköiden koko kasvaa ja isommissa tuottavuus ja laatu ovat parempia kuin pienissä".
Tuottavuus varmaan onkin, mutta että laatukin.
Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa erilaisten mielipidemittausten mukaan peruspalveluiden rahoittamista ja järjestämistä kunnan omina palveluina.
Niin ne koetaan ikään kuin laadukkaammiksi. Ja ehkä vähän halvemmiksikin. Toisaalta taas moni ajattelee, että hoito ja kohtelu on yksityisellä parempaa.
Yleensä näillä sanojilla ja ajattelijoilla ei ole kokemusta kummastakaan, tuntuu vain tältä ja siksi juuri sitä halutaan omaisille ja itselle.
Molemmat - raha ja laatu - ovat ratkaisevia tekijöitä, kun palveluita kilpailutetaan tai mietitään mihin kunnan omat resurssit riittävät. Tässä taloustilanteessa usein merkitsevämpi on raha, vaikka päättäjät kuinka muuta vakuuttavat.
Vanhustenhuollossa pelkkä raha on kuitenkin huono mittari. Siellä huomiota pitäisi kiinnittää enemmän laatuun. Kyse on kuitenkin ihmisten hoidosta ja hyvinvoinnista.
Laatua taas on vaikea mitata, vaikka virkamiehet ovatkin työnsä puolesta siihen erilaisia mittareita ja järjestelmiä kehitelleet. Hyvä laatu vanhusten hoidossa vaihtelee sen mukaan kuka sitä arvioi. Laadukkuus on palvelun käyttäjälle ja hänen omaiselleen eri asia kuin virkamiehelle, palveluntuottajalle tai työntekijälle.
Vaikka muille tärkeä seikka saattaa ollakin, ikääntyneelle palvelun käyttäjälle on se ja sama kuka tai minkälainen laitos palvelun tuottaa, kunhan palvelu on hänen mielestään hyvää. Hänelle riittää, että häntä hänen omasta mielestään hoidetaan ja kohdellaan hyvin, ihmisenä.