Nykymaailmassa tasa-arvon tunne on kaiketi mahdotonta saavuttaa, sillä se mitä muut ovat saavuttaneet, on paljon avoimemmin kaikkien nähtävillä, kadehdittavana.

Mitään uutta ei ole milloinkaan jaettu kaikille samaan aikaan. Jos ei mitään tee, ei missään voi onnistua.

Tuloverotus on omiaan tasaamaan arvoamme. Joka päivä sadattuhannet työikäiset ja -kykyiset liftarit ehtivät pyöriä kylillä valittamassa epätasa-arvoa, kun reilu pari miljoonaa kaapii syytinkiä 5,4 miljoonalle ihmiselle.

Keskiverto palkansaaja tekee ”pakkotyötä” valtiolle keskimäärin pääsiäiseen saakka, siinä missä hyvätuloinen paiskii töitä toisten taskuun mittumaariin. Vasta sen jälkeen tienatut eurot jäävät itselle.

Tasa-arvon lisäämiseksi valtio on ottanut siirtääkseen rahaa hyvätuloisilta (ylipäätään tuloisilta) huonotuloisille. Entä nyt kun raha ei enää riitä?

Epätasa-arvokeskustelun kestoväite siitä, että lääkäreiden lapsista tulee lääkäreitä ja opettajien opettajia, pitää periaatteessa ja ihan oikeutetusti paikkansa. Lapsilla on luonnollinen tapa ottaa esimerkkiä vanhemmistaan. Olivatpa vanhemmat mitä tahansa, vaatii aina omaa tahtoa olla jotain erilaista tai samankaltaista.

Ei siis ihme, ettei kotona yhteiskunnan kustannuksella köllöttelevien vanhempien lapsilla ole tarpeeksi esimerkkiä siitä, millaista elämän pitäisi olla. Aivan liian harva heistä tietää millaista on työssäkäyvän ihmisen normaali arki. Yhteiskunnan tuki ei voi olla kilpailukykyinen millekään työstä saadulle korvaukselle. Tästä syystä työtä tekevien ja työtä tekemättömien toimeentuloerojen pitäisi olla nykyistä selkeämmät.

Työn tekemisen pitää olla aina kannattavampi vaihtoehto ja sitä pitää arvostaa. Työ ei nimittäin tästä maasta tekemällä lopu. Tekemättä jättämällä sen sijaan loppuu.

Suurinta riistoa nykyjärjestelmä on nimenomaan niille nuorille sukupolville, joita yritetään nyt pelastaa esimerkiksi toivottoman yhteiskuntatakuun keinoin.

Jo 16-vuotias on mitä todennäköisimmin tehnyt merkittäviä ratkaisuja sekä valintoja tulevaisuutensa suhteen ja niiden päätösten osalta vanhempien onnistumisella on ratkaiseva merkitys.

Suomessakin jäisi valtava määrä fiksuja ja lahjakkaita ihmisiä kouluttamatta ellei olisi kaikille avointa maksutonta koulutusjärjestelmää. Kaikkia lapsia kun ei kammeta kultalusikoin, ei edes alpakoin. Näin ollen kannustaminen omiin ajatuksiin, valintoihin ja päämääriin on paljon arvokkaampaa eikä maksa mitään. Vaivannäöltä tuskin vanhempikaan välttyy, mutta toivottavasti se ei ole liikaa pyydetty omille lapsille.

Merkittävä osa kansakunnasta on pitänyt perhettä ja läheisiä toimivana tukiverkostona oikeastaan sen koko historian ajan. Nykyjärjestelmässä tämä tukiverkosto on korvattu valtiolla. Pärjää ihan ok, vaikka ei ota vastuuta itsestään, lapsistaan, vanhemmistaan tai lähimmäisistään.

Mitä enemmän teemme työtä ja arvostamme sitä, sen tarpeettomammaksi tulee sosiaalidemokratia. Siksi kaikki työ on arvokasta.

SUSANNA KOSKI

Kirjoittaja on Pohjanmaan kokoomuspiirin puheenjohtaja