Vaalivirkailijat Anne Vanhanen, Stefan Neuman ja Sirpa Latvala kertoivat, että vaali-intoa on riittänyt muissakin markettien yhteyteen loihdituissa ennakkoäänestyspaikoissa. Ennen Suvilahtea kolmikko vastaanotti ääniä Sundomissa, Kivihaassa, Gerbyssä, Huutoniemellä ja Toukolantiellä. Jokaisessa pisteessä karavaani viivähti päivän.
-Marketissa äänestävien määrä kasvaa vaali vaalilta. On myös ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus on nousemassa presidentinvaalien toisella kierroksella selvästi ensimmäistä äänestystä korkeammaksi, raportoi Neuman.
Vilkkain päivä kolmikolla oli maanantaina Prismassa, missä äänestäjiä kävi noin 850. Kivihaan Citymarketissa, Huutoniemen K-Marketissa ja Gerbyn S-Marketissa äänestäjiä riitti jokaisessa noin 650. Sundomin K-marketissa kertyi 150 ääntä.
-Ensimmäisellä kierroksella ääniä tuli monissa äänestyspaikoissa 100-200 vähemmän. Hyvältä näyttää, vaikka vaalin toisesta kierroksesta povattiin aluksi laimeaa.Virkatyönään Vaasan kaupungin järjestelmäasiantuntijana toimiva Neuman on ollut mukana vaalityössä noin 20 vuotta. Kymmenisen vuotta hän on kiertänyt kauppakeskuksia.-Aluksi ajoimme Waltteri-bussin markettien eteen, mutta viime vuosina meidät on päästetty kauppojen auloihin.
Virkailijat uskovat, että vaivattomuus lisää jatkuvasti marketeissa äänestämisen suosiota.
-On helppoa käydä äänestämässä kauppamatkalla. Täällä toimitus ei ole jäykkä, vaan me nauramme äänestäjien kanssa. Työmme toki hoidamme viimeisen päälle, sanoo Neuman.
Anne Vanhasen mukaan ennakkoäänestäjissä on kaikenikäisiä kansalaisia.
-On ensikertalaisia ja yli 90-vuotiaita. Pääasia on, että äänestäjiä käy. Kurja täällä olisi istua tyhjänpanttina.Myös keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Liisa Suoranta on pannut merkille marketeissa äänestämisen suosion kasvun. Hän uskoo, että tulevissa vaaleissa tarjonta lisääntyy.-Homma lähti liikkeelle kokeilusta, mutta suosio on kasvanut jatkuvasti. Kauppamatkan ohessa äänestäminen on vaivaton vaihtoehto. Kaupatkin ehkä hieman hyötyvät yhteistyöstä. Itse olen ainakin valmis suomaan kauppiaille jokaisen lisäeuron, koska he antavat aulansa meidän käyttöömme ja näin auttavat lisäämään vaaliaktiivisuutta.
Suoranta korostaa, että ennakkoäänestämisestä on pyritty tekemään puoluepoliittisesti neutraali tilaisuus. Vaalivirkailijat ovat kaupungin työntekijöitä tai työhön ulkopuolelta palkattuja.
-Kauppiaat usein varmistavat, ettei heille tule puolueiden nimissä toimivia virkailijoita. Puolueiden valitsemia ihmisiä on työssä vasta varsinaisina vaalipäivinä. Toisaalta me painotamme kauppiaille, etteivät he saa luvata tilojaan äänestyspäivänä poliittisille tapahtumille. Vaalipaikkojen läheisyydessä kampanjoiminen on kiellettyä.
Suoranta uskoo, että ennakkoäänestämisen suosion kasvusta huolimatta varsinainen vaalipäivä säilyttää oman äänestäjäkuntansa.
-Ihmiset ajattelevat asioista niin eri tavalla. Osa pitää varsinaisen vaalipäivän äänestämistä turhan jäykkänä tilaisuutena. Joillekin toisille se on ainoa oikea paikka vaikuttaa. On tarjottava erilaisia vaihtoehtoja.
