Presidentti on paitsi vallankäyttäjä myös valtion keulakuva. Jos valtio sattuu olemaan kaksikielinen, on hyvä tulla toimeen molemmilla kielillä.
Kaikki ehdokkaat selvisivät keskustelusta kunnialla. Toki Eva Biaudetilla (r.) on äidinkielensä puolesta etulyöntiasema, mutta muutkin pystyivät ilmaisemaan mielipiteensä ja perustelemaan ne. Paavo Arhinmäkikin (vas.), joka kuuluu ruotsin kieltä vähän käyttäneeseen sukupolveen, puhui aivan kelvollista kouluruotsia.
Vanhemman polven ehdokkaista kuulsi läpi pitkään koulittu kokemus poliittisista väittelyistä toisella kotimaisella. Timo Soini (ps.) pystyi arvostelemaan ruotsinkielisten asemaa sujuvalla ruotsilla, josta tosin puuttuivat hänen muista esityksistään tutut värikkäät kielikuvat.
Uusi presidentti pääsee kokeilemaan toisella kotimaisella puhumista heti ensimmäisenä työpäivänään maaliskuun alussa, kun hän eduskunnan edessä antaa juhlallisen vakuutuksen suomeksi ja ruotsiksi.
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Ilkan päätoimittaja.
