Niinistö sai 36,1 prosenttia ja Soini 20,3 prosenttia äänistä. Nuorisovaalit käytiin lähes 650 yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa, ja niissä äänesti yli 76000 nuorta. Äänestys käytiin uurnavaalina 9.-13.1.
Kolmossijalle nousi vihreiden Pekka Haavisto 16,2 prosentilla. Muut ehdokkaat jäivät alle kahdeksan prosentin.
Vaasan lyseon lukion Nuorisovaalien äänestystuloksessa oli yksi merkittävä poikkeus valtakunnalliseen tulokseen. Timo Soinin kannatus oli vain 7 prosenttia, ja sijoitus neljäs.
-Soini on ehkä enemmän vitsi nuorille täällä päin, sanoo lukiolainen Sini Eriksson.
-Joku voi äänestää vitsilläkin, toteaa Emilia Majaniemi.
Myös lyseon lukiossa voiton vei Sauli Niinistö 39 prosentilla. Toiselle kierrokselle hän saisi seurakseen Pekka Haaviston, joka sai 22 prosenttia äänistä.
-Haavisto toisena yllätti, mutta hän on edustavan oloinen jätkä kuitenkin, totesi Marcus Leivo.
Kolmanneksi sijoittui Paavo Arhinmäki 9 prosentin kannatuksellaan.
Nuorisovaalit järjesti Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry. Nuorisovaalien toisen kierroksen äänestys järjestetään oppilaitoksissa uurnavaalina 23.-27.1. Allianssi julkistaa tuloksen 1.2.
Nuorisovaalien toisella kierroksella ovat vastakkain Niinistö ja Soini, eli nuorisovaalien ensimmäisen kierroksen voittajat, huolimatta oikeiden vaalien sunnuntaisesta tuloksesta.
