-Kampanjaa vedettiin liian kapealla kärjellä, se oli heikosti organisoitu eikä siihen otettu mukaan eduskuntaryhmää mukaan, ei ainakaan näyttävästi.
Vielä syyspuolella Saarakkala ajatteli, että on hyvät mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle.
Saarakkalan mukaan vaalikampanja paljasti, että puolueen organisaatio on heikko. Hän sanoo, että totuutta pitää katsoa silmiin.
-Ei se sillä parane, että todetaan vain, että haluttiin pitää Timo puolueen puheenjohtajana. Toivottavasti johdolle tulee selväksi, että ei asioita voi hoitaa enää sillä tavalla kuin niitä hoidettiin ennen viime eduskuntavaaleja.
