Vaasa Kokoomuksen Sauli Niinistö sai eniten ääniä myös Vaasan vaalipiirissä. Suurimmat pohjalaiskaupungit olivat Niinistön vahvinta aluetta.
Vaasa, Seinäjoki, Kokkola, Pietarsaari ja Kristiinankaupunki äänestivät Niinistön ykköseksi.
Keskustan Paavo Väyrynen oli vaalipiirissä selvä kakkonen, sillä kolmanneksi äänestetty Timo Soini sai 9,7 prosentin kannatuksen. Niinistön kannatus oli 33,3 prosenttia ja Väyrysen kannatus 29,5 prosenttia Vaasan vaalipiirissä.
Toiselle kierrokselle valittu vihreiden Pekka Haavisto tuli Vaasan vaalipiirissä vasta viidenneksi Paavo Lipposen (sd.) jälkeen.
Edellisiin presidentinvaaleihin ja myös eduskuntavaaleihin verrattuna Haaviston pääsy tämän vaalin toiselle kierrokselle oli kuitenkin suuri voitto pohjalaisvihreille.
Lipposen heikko menestys masensi pohjalaisdemareista.
SDP:n piirin toiminnanjohtaja Johanna Autio sanoi, ettei puolueen ääniä tässä vaiheessa testamentata.
-Jokainen miettii asiaa tykönään. Ja pitää muistaa, että tämä oli presidentinvaali, ei muu.
Vaikka keskustapiirin toiminnanjohtajaa Aki Utteria harmitti Väyrysen tappio, ei hän malttanut olla kehaisematta ehdokkaan erinomaista työtä puolueen hyväksi.
-Kyllä puolueeseen palasi usko. Tämä teki hyvää.
Keskiviikkona kokoontuva työvaliokunta päättää, liitytäänkö Niinistön tai Haaviston kampanjatyöhön.
Kokoomuspiirin toiminnanjohtaja Heikki Risikko iloitsee siitä, että pohjalaismaakuntien isot kaupungit ovat "Niinistön hallussa".
Risikko odottaa nyt tukea kampanjaan, mutta myöntää, että "yksittäiset ihmiset ratkaisevat lopputuloksen".
Vihreille vaali-ilta oli kaikkien aikojen poliittinen voitto.
Kampanjapäällikkö Outi Pantsar ja toiminnanjohtaja Suvi Syrjä ryhtyvät toisen kierroksen työhön jo tänään.
Tukea odotetaan
-Lähdetään hakemaan punavihreää yhteistyötä ja puolueettomia, joita Haaviston taakse asettui jo nyt paljon.
Erityistä tukea odotetaan demareilta.
Kovin surulliselta ei sunnuntaina vaikuttanut laihialainen perussuomalainen Asko Salminen. Timo Soinin prosentti jäi pieneksi, mutta asialla oli toinen puoli. Salminenkin haluaa pitää puolueella puheenjohtajana juuri Soinin.
Salminen sanoo lopulta myös sen, kuka on hänen suosikkinsa toisella kierroksella.
-Se on Niinistö, jota voi katsoa ylöspäin. Uskon, että hän kerää maaseudun äänet.
SDP:n valtuutettu Kari Laine Vähästäkyröstä ei pidä yllättävänä tulosta. Hän ennustaa äänestysinnon lopahtavan varsinkin pohjalaisella maaseudulla, kun EU-kriittisyys katoaa.
-Väyrynen olisi ollut kovempi vastus Niinistölle.
Isonkyrön Helena Tuuri-Tammela sanoo, että Väyrysen tulos antaa keskustalle hyvän potkun ensi syksyn kuntavaaleihin. "Hieno tulos."
