- Pieni budjetti ja myöhäinen mukaanlähtö vaikuttivat varmasti lopputulokseen. Ajoitus olisi saanut olla parempi.

Puolueen vaasalainen toiminnanjohtaja Heimo Hokkanen toteaa, että kokonaisuutena puolueen tulos oli kohtalainen.

- Kristillisdemokraatit eivät ole nousseet yleispuolueeksi, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Lahtinen on tyytyväinen Essayahin kampanjaan ja kiriin.

- Omalla upealla persoonallaan hän pystyi nostamaan koko ajan kannatustaan. Essayah osoitti olevansa monipuolinen, tietävä ja taidokas.

Vaali-iltana Lahtinen ei vielä osannut sanoa, ketä äänestää toisella kierroksella.

- En ole päättänyt, kenelle ääneni testamenttaan. Katsotaan.

Hokkanen kertoo äänestävänsä toisella kierroksella Niinistöä, koska hän täyttää arvopohjan.