-Kyllä tämä kummastuttaa. Meillä oli kuitenkin asiansa osaava ehdokas, kertoo Pohjanmaan sosiaalidemokraattien piirihallituksen puheenjohtaja Arttu Uhlgren.
-Lipponen pärjäsi tenteissä hyvin. On paha sanoa, miksi teema ei purrut.
-Vaalitenteissä Lipponen otti osaa keskusteluun ja asiantuntemustakin on. Tässä olivat toisenlaiset arvot kyseessä, joiden perusteella nyt äänestettiin, Ahonpää täydentää.
Lipponen kerrytti Vaasan vaalipiirissä tasan kymmenen prosentin äänisaaliin. Sekä Ahonpää että Uhlgren kertovat, että alueella tehtiin vaalityötä hiki hatussa.
-Pohjanmaalla tehtiin aktiivisesti vaalityötä, mutta tällä kertaa se ei kantanut riittävän pitkälle. Paha sanoa, mistä jäi kiikastamaan, pohtii Uhlgren.
-Minä odotin, että äänestyspäivänä Lipposelle tulisi ääniä. Nyt se ei käynyt toteen, Ahonpää kertoo.
Syitä alhaisiin kannatuslukuihin ei haluttu vielä tässä vaiheessa arvuutella.
-Paha tässä on vielä spekuloida, mistä tämä johtui. Tätä asiaa pitää selvitellä laajemmin, Uhlgren kertoo.
-Asiaa on mietittävä laajemmassa kokonaisuudessa, Ahonpää täydentää.
Uhlgren näkee Lipposen lukujen taustalla myös halua muutokseen.
-Tässä pitää muistaa, että viimeiset kolme presidenttiä ovat peräisin sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Ehkä nyt oli jonkun toisen vuoro. Mielelläni olisin vielä neljännenkin presidentin omasta puolueesta ottanut, Uhlgren toteaa.
Toisen kierroksen valinnoista ei ole vielä selvyyttä.
-Kyllä tässä varmaan mennään yksi risti kaksi -mentaliteetilla. Paha kyllä sanoa, ketä tässä äänestää.
Ahonpääkään ei kertonut, ketä aikoo toisella kierroksella äänestää.
-Uurnille mennään joka tapauksessa.
