Ei haittaa, mielipidemittaukset ennakoivat hänelle vain parin prosentin kannatusta.

Sehän merkitsisi sitä, että joka toinen kristillisdemokraatteja eduskuntavaaleissa äänestänyt antaisi nyt äänensä jollekin muulle kuin Essayahille.

-Nyt on tärkeää, että jokainen kuulee omaa sisäistä ääntään ja miettii, kenen haluaa johtavan Suomea seuraavat kuusi vuotta ja millaisten arvojen pohjalta se tehdään, Essayah opastaa torin nurkalle kerääntynyttä pientä kuulijakuntaa.

Monet ovat ehdokkaalle tuttuja vanhastaan, oman puolueen väkeä. Tuntemattomampiakin käy kannustamassa. Eräs rouva muistelee, miten hän seurasi nuoren Sari-tytön kävelyharjoituksia Lapinlahdella.

Tätä ehdokasta on helppo lähestyä. Hän hymyilee, katsoo suoraan silmiin eikä pidä kiirettä vilkuilla toisaalle. Hän puhuu miellyttävästi siitä, miten ihmisten pitää olla hyviä toisilleen.

-Lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle, se pitää löytää uudestaan itsestämme.

Pienet taputukset Essayah saa irti kuulijoiltaan sanottuaan, että Euroopan unionin kuuluu olla itsenäisten valtioiden yhteistyötä.

Helpolla pääsee myös ehdokas itse torikansan käsittelyssä. Häntä ei vaivata kysymyksillä takavuosien eläkeleikkauksista tai pitkistä sairaalajonoista.

Millaisia terveisiä äänestäjillä sitten on ehdokas Essayahille?

-Aika paljon tullaan toivottamaan siunausta. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka paitsi että tulevat äänestämään minua ehkä vielä iltarukouksessaankin muistavat.

Essayah on mielipidemittauksissa hännänhuippua yhdessä RKP:n Eva Biaudetin kanssa, mutta kesken vaalikamppailun sen ei saa antaa häiritä. Hymy huulilla ehdokas jaksaa kannustaa omiaan.

-Epävarmojen äänestäjien määrä kasvaa koko ajan, vaikka vaalipäivän lähestyessä voisi kuvitella toisin. Tuntuu, että nostetta on.

STT