On tiistai 17. helmikuuta ja viimeinen mahdollisuus äänestää ennakkoon presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.
Äänestysaika tällä äänestyspisteellä on kello yhdestätoista aamupäivällä kolmeen iltapäivällä. Yhden aikoihin vaalitoimitsijoiden edessä seisoo jatkuvasti viidentoista ihmisen jono.
Laskentatoimen ja rahoituksen tutkijatohtorina yliopistolla työskentelevä Kim Ittonenkin on tullut äänestämään.
Ittonen viipyy verhon takana vain pari sekuntia.
Ennakkoon hän ei kuitenkaan tullut äänestämään siksi, että olisi ollut erityisen varma ehdokkaastaan - pikemminkin päinvastoin.
-Ei ollut sellaista ehdokasta, joka olisi tuntunut heti omalta, Ittonen sanoo.
-Oli varmempaa äänestää nyt, että tulee ainakin varmasti äänestettyä.
Ittonen kertoo äänestävänsä vaaleissa aina kun mahdollista. Ei pelkästään presidentinvaaleissa.
Presidentinvaalit eivät ole hänelle sen tärkeämpiä kuin muutkaan vaalit.
Kun presidentin valtaoikeuksia on vähennetty, tuntuu äänestämisellä eduskunta- ja kuntavaaleissa olevan enemmän merkitystä.
-Eivät nämä kuitenkaan yliarvostetut vaalit ole. Kyllä Suomessa tarvitaan kansan valitsemaa presidenttiä.
Mieluisan ehdokkaan valinta on tuntunut hankalalta monestakin syystä.
-Arkielämän kannalta julkinen keskustelu on ollut etäistä. Paljon on puhuttu esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja taloudesta.
Lisäksi ehdokkailla on Ittolsen mielestä julkisessa keskustelussa ollut keskenään liian samanlaiset mielipiteet.
Vaasassa oli viimeiseen ennakkoäänestyspäivään mennessä äänestetty melko samaan tahtiin kuin edellisten presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella vuonna 2006.
Ennen viimeisen ennakkoäänestyspäivän ääntenlaskentaa ääntään oli käyttänyt 21,7 prosenttia äänioikeutetuista.
Koko Suomessa vastaava luku oli 25,8.
Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on perinteisesti ollut se vilkkain.
-Vähän laimeaa on ollut, sanoo Vaasan keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna-Liisa Suoranta.
Hän kuitenkin uskoo, että äänestysvilkkaudessa päästään kuitenkin lopulta samoihin lukuihin kuin edellisissä presidentinvaaleissa, jolloin Vaasan ennakkoäänestysprosentti oli presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 27,3.
Koko Suomessa prosentti oli tuolloin 31,4 .
Suoranta huomauttaa, että Vaasassa lopulliset äänestysluvut saadaan vähän myöhemmin, koska alueella on paljon ulkosuomalaisia äänestäjiä, joiden äänet saadaan järjestelmään muita myöhemmin.
Kim Ittonen ei paljasta, kenelle hänen antamansa ääni meni tällä kierroksella.
Hän kuitenkin suostuu kuvailemaan mieluistaan ehdokasta.
-Edustava, presidentille sopivalla tavalla kokenut, matkustanut, antaa positiivisen kuvan Suomesta, Ittonen sanoo.
-Halusin myös äänestää ehdokasta, jolla on oikeasti mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle.
