-Aika odotettu tulos.

Hän tiesi aivan oikein, kun totesi uskovansa Arhinmäen kannatuksen nousevan tultaessa suuriin kaupunkeihin.

-Tulosta selittää, että me lähdettiin aika myöhään liikkeelle. Loppuun asti kun oli sellainen mahdollisuus, että meillä ei ole omaa ehdokasta.

Moisio kehuu, että Arhinmäki on osoittanut olevansa kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä poliitikko tulevaisuudessa.

-Hän on kasvanut miehen mittaan.

Hän kiistää aikaisemmin sanoneensa, että olisi parempi, jos omaa ehdokasta ei olisi.

-Tässä oli kyse Arhinmäen perhetilanteesta, joka ei ollut silloin vielä julkinen asia. Olen iloinen, että hän päätti kuitenkin lähteä ehdolle.

Moisio jännitti, että kumpi työväenpuolueiden ehdokas, Lipponen vai Arhinmäki, on ykkönen työväenpuolueiden kesken.

Lipposen äänimäärän vähyys on Moisiolle yllätys.

-Demareilla kun on ollut yleensä oma vaalikoneisto, mikä on saanut ihmisiä liikkeelle.

Hän kertoi, että jos vaaleissa olisi tullut joku jytky, se ei olisi ollut Soinin.

-Ei sille ollut edellytyksiä. Soinin väkeä on mennyt Väyrysen taakse.

Toisella kierroksella Moisio kertoo äänestävänsä Haavistoa, koska hänellä on samanlaiset arvot.

-Jos siellä olisi ollut Niinistö ja Väyrynen, olisi ollut tosi vaikea valita.

Moision mukaan toisella kierroksella pitäisi selkeästi tuoda enemmän esille ulkopoliittisia kysymyksiä.