-Missään tapauksessa se ei ole vaaleissa ratkaiseva tekijä, mutta sosiaalinen media inhimillistää etäisen ehdokkaan ja tuo hänet lähemmäksi äänestäjiä.

Rinne pitää presidentinvaalien nettikampanjoita ammattitaitoisina ja hyvinä.

-Tilkkutäkkimäisyys sekä ammattimaisuuden ja amatöörimäisyyden yhdistelmä puuttuvat näistä kampanjoista. Eduskuntavaaleissa sellaista oli vielä nähtävissä.

Rinteen mielestä maksetun työvoiman käyttö kampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa näkyy selkeästi.

-Kampanjoita on mietitty, ja henkilöitä palkattu sekä tekemään että ylläpitämään niitä.

Sosiaalisenmedian käyttäjistä suurin osa on alle 35-vuotiaita, joskin heidän osuutensa etenkin Facebookissa on pikku hiljaa vähenemässä.

-Facebookin yksityisasetusten jatkuva muuttuminen huolestuttaa nuoria, ja he siirtyvät käyttämään vaihtoehtoja, joissa asetukset ovat paremmat, Rinne toteaa.

Ehdokkaista selkeimmin nettisukupolveen kuuluu Paavo Arhinmäki (vas,), jonka arkeen Internet on kuulunut koko hänen elinikänsä.

-Paavo Lipposen (sd.) herääminen Facebookin käyttäjäksi voi selittyä sillä, että hän on havainnut sen olevan luonteva yhteydenpitoväline äänestäjiin, Rinne arvelee.Sosiaalistamediaa on vaikea hallita, mikä tekee kampanjoinnista haasteellista.- Keskustelu, jolla Aamulehden kaasuputki-juttuun on reagoitu, on sellaista, jota Lipponen ei varmaankaan mielellään lukisi, Rinne sanoo.

Rinteen mukaan netissä käytävä kampanjointi voi olla tavattoman likaista, mikäli näin halutaan.

-Nostetaan esiin epämieluisia asioita ehdokkaasta, pidetään niitä yllä ja levitetään omissa verkostoissa.

Rinne seuraa USA:n presidentinvaaleja, ja huomauttaa roskakampanjoinnilla olevan siellä pitkät perinteet.

-Suomessa sellaista traditiota ei ainakaan vielä ole.

Vaikkasosiaalinen media on olennainen osa kampanjointia, ei se Rinteen mielestä tule vielä aikoihin korvaamaan henkilökohtaisia kontakteja.

-Se, että ehdokas nähdään lihana ja verenä, on edelleen erittäin tärkeää, hän muistuttaa.Paavo Lipponen (sd.) antoi periksi sosiaalisen median houkutuksille joulun alla. Kampanjan yhteyspäällikkönä toimiva Laura Andersson pitää hitaan lämpenemisen syynä ajankäyttöä.-Kyllähän sosiaalinen media aikamoinen aikavaras on, hän huomauttaa.

Lipposen Facebook-sivujen ajantasaisuudesta huolehtii kampanjaväki, mikä myös ilmoitetaan sivustolla reilusti. Ehdokas itse on paikalla mm. kyselytunneilla, joita on tähän mennessä ollut kaksi.

-Kun tunti oli lopussa, hän halusi vielä jatkaa. Lipponen on oivaltanut, että netissä tapaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät tule toreille, Andersson sanoo.

marja tyynismaa