Voi mikä helpotus! Tämä oli ensimmäinen ajatus 17-vuotiaan Tiina Puskan mielessä, kun hän teatteriviikonlopun päätyttyä sai tietää päässeensä 15 parhaan Idols-kokelaan joukkoon ja sunnuntain suoraan televisiolähetykseen.

-Olin aivan väsyksissä rankan viikonlopun jälkeen. Ei siinä tullut edes mitään jes-tunnetta. Se oli vain helpotus ja tarkoitti, että nyt pääsee kotiin, hän muistelee.

Ja kyllä, viikonloppu oli niin rankka kuin sanotaan, Puska painottaa.

-Yhtenä yönä en ehtinyt nukkua kuin kaksi tuntia, mutta yleensä nukuin 4-5 tuntia öisin. Sitten koko päivä oltiin laulamassa. Mutta toisaalta, ihanien ihmisten kanssa sai odotella vuoroaan, hän kertoo.

Jatkoon pääsy oli ilman muuta iloinen ja uskomaton juttu. Samalla se oli ristiriitaista.

-Oli kamalaa, kun muutama ystävä tippui, vaikka itseni takia minä täällä olen.

Puska ei saa juuri paljastaa kilpailun kulkua. Hänen vanhempansakaan eivät tienneet, miten tytölle kävi tammikuun alun teatteriviikonlopussa.

Oliko salaisuus vaikeaa pitää?

-No ei oikeastaan. Kun jaksoja on nyt tullut telkkarista, olen vain sanonut että katsokaa sieltä. Olen pitänyt ihmisiä jännityksessä, Puska nauraa.

Nyt on edessä iso haaste. Toistaiseksi Idols-kokelaat ovat laulaneet ainoastaan tuomaristolle ja toisilleen. Ensi sunnuntaina esiintyjät marssitetaan vuorollaan Linnanmäen Peacock-lavalle ja televisioyleisön eteen.

Katsomoon hän on kutsunut mittavan tukijoukon.

-Tulossa on kavereita vähän joka suunnasta: Lapualta, Isostakyröstä, Ilmajoelta, Vähästäkyröstä ja Seinäjoelta.

Sarianne Keltto