-Työporukassa oli paljon opiskelukavereita. Olimme ylpeitä siitä, että olimme sanomalehtimiehiä. Ammatti oli melkein elämä, muistelee vuonna 2005 eläköitynyt Kupari.

Hän opiskeli Tampereella valtio-oppia ja tiedotusoppia, muttei koskaan valmistunut. Tuolloin työelämä usein imaisi kykenevimmät suoraan yliopistoista. Nykyään vain harva tulee alalle ilman tutkintoa.

Kuparin mielestä pelkkä koulutus ei tee hyvää toimittajaa. Pitää olla ulospäin suuntautunut, ennakkoluuloton, kiinnostunut yhteiskunnan rakenteista ja ajattelultaan laaja-alainen.

Työ ei ole vuosikymmenten varrella muuttunut merkittävästi. Vaikka nyt on kiire, niin oli ennenkin.

-Teimme pitkää päivää. Toimittaja ei ole koskaan täysin vapaalla, vaan pitää kulkea silmät ja korvat auki, Kupari sanoo.

Journalismi on keventynyt iltapäivälehtien ja television merkityksen kasvaessa. Kuparia risoo julkkisten yksityiselämän esittely. Sen sijaan kiitosta saa lisääntynyt talousjournalismi.

-Taloutta ei aikanaan käsitelty tarpeeksi tiedotusvälineissä eikä koulussa. Nyt maakuntalehdissäkin on taloussivuja.

JOONAS KUIKKA