- En tuntenut siellä ketään, enkä tiennyt, millaisia asioita oli meneillään, sanoi 29-vuotias Riihikangas, joka aloitti vakituisen työn paikallislehti Viiskunnassa Alavudella viime kesäkuussa.
Hän on syntynyt Alahärmässä ja työskennellyt Oulussa, joten alue ja sen ihmiset Alavuden seutuvilla eivät olleet ennestään tuttuja.
Viiskunnan pesti oli hänelle ensimmäinen vakituinen työpaikka. Sitä ennen hän on nuorten toimittajien tapaan tehnyt pätkätöitä. Niitä hän puursi pääosin Oulussa, Forum 24-lehdessä, jossa hän teki erilaisia sijaisuuksia sekä kirjoitti muutoin lehteen. Hän teki juttuja myös Oulun ammattikorkeakoulun viestintäpalveluille.
Oulun Forum 24:ssä ei tehty lainkaan valtuustojuttuja, joten työpaikan ensimnäisenä iltana olivat käytännöt vielä aivan hukassa. - Istuinkin väärään paikkaan salin perälle, kun toimittajille ovat omat paikkansa, Sonja Riihikangas sanoo. Juttu valtuustostakin vain syntyi.
- Kaikista mieluiten kirjoitan henkilöhaastatteluja ja juttuja, missä saa käyttää luovuutta.
Aivan itsestäänselvää ei Riihikankaalle ollut, että hän haluaa toimittajaksi. Vaihtoehtoja oli muitakin, kuten ratsastuksenopettaja, matkaopas, taiteilija, psykologi ja äidinkielenopettaja. Hän kävi Oulun seudun ammattikorkeakoulun medianomikoulutuksen ja sen journalismin suuntautumisvaihtoehdon ja opiskeli sitä ennen Ylöjärvellä Voionmaan opistossa vuoden mittaisella tiedotusopin linjalla. Noihin opintoihin kuului tiedotusopin approbatur.
- Nyt, kun on vakituinen työpaikka, ei tarvitse koko ajan miettiä, mistä löytyisi juttuja tehtäviksi, eikä tarvitse olla kauppaamassa kirjoituksiaan, hän tuumi tyytyväisenä. Paikallislehdessä työskenteleminen tuntuu erilaiselta kuin kaupunkilehden toimittaminen.
- Täällä tutustuu hyvin ihmisiin, ja monet käyvät esittelemässä itsensä. Muutoinkin on jatkuvasti samojen ihmisten kanssa tekemisissä.
Yksi ero kuitenkin löytyy: Alavudella, Töysässä ja Kuortaneella on vaikeampi saada ihmisiä suostuteltua haastateltaviksi. Ihmiset ovat vaatimattomia ja tuumivat aluksi, ettei hänestä juttua tarvitse tehdä.
Hän on kuvannut aikaisemminkin omia juttujaan, mutta on työskennellyt myös valokuvaajan kanssa.
- Silloin sai keskittyä enemmänkin haastatteluun ja yhdessä kommunikoimme, millaisen kuvan haluan. Kuvaaminenkin on kuitenkin mukavaa ja vaihtelevaa, hän kertoo.
Ensin piti varata paljon aikaa, että osasi ajaa oikeisiin paikkoihin. Auton navigaattori tosin on auttanut tässä. Laskuvarjohyppykurssin Alavudella käyneenä hänellä oli tuntumaa paikkakuntaan, ainakin yläilmoista. Hän on käynyt myös ratsastusleireillä Alavudella.
Kirjoittamisesta hän on pitänyt pienestä saakka, jolloin hän taitteli nitojalla tarinoita omiksi kirjoiksi. Koulussa äidinkieli on ollut yksi vahvimmista aineista.
- Matkoilta olen kirjoittanut matkablogeja. Viimeisin reissu oli 16 kuukauden mittainen ja ulottui Aasiaan ja pääosin Oseaniaan. Hän oli vuoden Australiassa ja siellä välillä töissä muun muassa ratsastusoppaana ja kokkina purjelaivoilla, jotka tekivät retkiä Suurelle Valliriutalle.
Hän ei tunnusta olevansa kokki, sillä mies, Jaakko Vainionpää, kokkaa kotona. Sonja Riihikankaan työ toi myös puolison Alavudelle, jossa hän työskentelee kaupungin puutarhurina.
