Vuorenmaan alalla oloaikana vartijan työ on muuttunut. Siitä on tullut teknisempää erityisesti kehittyneiden valvontakameroiden ansiosta. Ala on myös monipuolistunut, vartioitavien kohteiden kirjo on kasvanut. Esimerkiksi sairaalat ja terveyskeskukset käyttävät tätä nykyä turvallisuuspalveluita yhä enemmän. Toinen uusi vartijoiden toimialue on muodostunut junista.

–Olemme nyt sellaisissa paikoissa, joita ei ennen osattu ajatellakaan.

Vuorenmaa pitää mahdollisena, että jonakin päivänä tulevaisuudessa koulutkin kuuluvat vartijoiden työtehtävien piiriin ainakin suurimmissa kaupungeissa.

Työ on muuttunut vuosien saatossa jonkin verran vaarallisemmaksi, mutta muutos ei ole ollut kovin suuri. Päihtyneet ja mielenterveysongelmaiset ovat Vuorenmaan mukaan lisääntyneet.

Konkarin mukaan hyvän vartijan ominaisuudet ovat olleet ja ovat yhä pään sisällä.

Tapio Saartenoja