Kyllikki Inna jäi vuonna 1982 eläkkeelle ravintolan kassanhoitajan tehtävistä. Koska virtaa piisasi, suuntasi hän tarmonsa sen aikaisen työväenopiston harrastuksiin. Kangaspuut paukkuivat aina vuoteen 1995, kunnes puutyöt veivät tarmopakkauksen toisenlaiseen maailmaan.
-Mitä minä nyt niillä kaikilla pöytäliinoilla ja muilla tekisinkään, Inna perustelee lajinvaihtoa.Nyt illat kuluvat kolmena päivänä viikosta puutöiden parissa. Puu saa uusia muotoja kolmessa eri kansalaisopiston toimipaikassa, yhteen iltaan ehtii kaksikin puutyöntekopaikkaa. Aina välillä löytyy kotoakin hiomapölyä, kun tekijä ei malta odottaa pääsyä puutyöluokkaan.
Harrastus lähti matkaan entisöimisellä, mutta Inna halusi lisää haasteita.
-Istuin tuossa yhtenä iltana katsomassa tuolia ja tuumasin, että kyllähän minä tuollaisen pystyn tekemään. Niinpä tein heti kaavat ja tuoleja on syntynyt. Malli on 1800-luvulta ja olen sellaisen nähnyt presidentinlinnan kuvissa.
Kyllikki Innan kotona on tuolien lisäksi peilin kehyksiä, pöytiä, seinäkelloja ja lukemattomia muita esineitä, joita hän tehnyt. Esineitä hän ei ole juurikaan lahjoittanut, yhden kummipojalleen, jolla on tapana tuoda hänelle koivulankkua syntymäpäivälahjaksi.
-Kolme pöytäkelloa on lähes valmiina ja neljännen kun teen, saavat kaikki lapsenlapset omansa.Värkit on oltava hyviä, jos niistä aikoo tehdä kunnon töitä. Tuoleihin Inna hankki värkit kaatamalla mökkinaapurin kanssa koivun. Se vietiin sahalle ja lankut laitettiin tarkasti liiverin kuivumaan, etteivät mene kieroon.
Parhaillaan työn alla on kookas vitriini. Seuraavaa isompaa projektia Inna ei ole vielä päättänyt. Sorvaamiseen siirtyminen on kuitenkin pyörinyt ajatuksissa. Sitäkin hän on kokeillut tehdessään hyllyn jalat.
Inna kehuu opettajansa mennen tullen ja sanoo, että ilman heitä ei tekeminen onnistuisi. Kehuja ja kiitosta saavat myös puupiirin vanhemmat herrat, jotka osaavat myös auttaa kiperän paikan tullen.
-Olen tällainen vanha uusavuton.
Harrastustoiminnan takeena on sekin, että Inna sai hiljattain ajokortille viisi vuotta jatkoaikaa. Autoa hän tarvitsee erityisesti kesämökkireissuilla Alavuden Sydänmaalle. Kesämökki tarjoaa hyvän puuhapaikan kesäksi, kun kansalaisopiston ovet ovat kiinni ja puupiiriläiset lomilla.
-Hyvähän tässä on näitä harrasta, kun en ole mistään kipiä. En tarvitse edes lukulaseja.
Kuorasjärven rannalla sijaitseva kesämökki on Kyllikki Innan toinen tärkeä asia puutöiden lisäksi.
Viime kesänä mökillä tehtiin iso remontti, kun lattiat otettiin auki. Aivan yksin Inna ei koko urakkaa tehnyt, mutta oli projektin ratkaiseva voimahahmo.
Kesämökki on muutakin kuin työtä. Inna kehuu Kuorasjärveä aktiiviseksi kesämökkiyhteisöksi, jossa järjestetään kaikenlaisia tapahtumia. Yksi niistä on jokakesäinen järven ympäripyöräily.
Toinen tapahtuma on kesän päättäjäiset. Vain järven ympäriajo on jäänyt kerran väliin, se tapahtui viime vuonna.
